keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Joulu meni ja vuosikin vaihtui

Joulukin on vaihtunut uudeksi vuodeksi ja ajatteli pienen koosteen tehdä joulusta ja vuoden vaihtumisesta blogiin. Jouluna en ole kirjoittanut yhtään tekstiä blogiin eikä ole tullut tehtyä muutenkaan yhtään mitään. Koko joulu meni kyllä ihan oleillessa vain, kun töistäkin oli lomaa.
 
Ennen jouluaattoa teimme neidin kanssa myös kanalaan joulusiivot. Kanat pakenivat Aleksanteri kukon johdolla orrelle katsomaan meidän siivousta.
 
 Paksu kerros puhdasta purua leviteltiin neidin kanssa ja päälle puhtaita olkia. Kyllä oli kanoilla mukava käydä joulun viettoon myös. Jouluherkuksi kanat saivat keitettyä makaronia ja herne-maissi-paprikaa. Se on niin suurta herkkua, että on hetkessä syöty :) Kyllä me saatiin joulunakin vielä omien kanojen munia.
 Ennen joulua oli tarkoitus pitää pienet glögikutsut Huvikummussa, mutta kun sairastelu iski ja kaikki muutkin valmistelut jäi vaiheeseen niin jäipä tämäkin idea odottamaan ens joulua. Huvikumpu on kuitenkin koristeltu joulutunnelmaan myös ja siellä on kuusi ja valot myös :)
Tulihan se jouluaatto sieltä ja saatiin jouluaatoksi vielä valkoinen maakin, että joulupukki pääsi porolla tulemaan. Lumi ei juurikaan kyllä pysynyt maassa kuin varmaan sen yhden yön, mutta aattona oli lunta. Aattona lämmitettiin ulkosauna ja saunasimme siellä kynttilän valossa.
 
 Huvikummun edustalle ja Rontin häkin reunaan on viritelty myös jouluvalot. Kuvat vähän heikot, mutta kuitenkin päätin tänne laittaa.
 Jouluaatto iltana menimme sitten mummulaan vastaanottamaan sitä joulupukkia. Tänä jouluna joulumuori tuli jakamaan lahjoja. Ilmeisesti neiti oli ollut kiltti vaikka se känkkäränkkä meillä asuikin aika kovasti juuri ennen joulua. Neiti sai lahjoja ja oli hyvin tyytyväinen ja iloinen. Joulumuoria ei edes tarvinut pelätä ja syliinkin uskaltautui. Siinnä se aattoilta sitten menikin lahjoja availlessa ja ihaillessa.
Kaikenlaista kivaa se joulupukki toi ja tässä pieni kooste mitä joulupäivän aamuna heti tehtiin. Neiti tykkää kovasti laitella ruokaa joten pukki oli sen huomannut lahjoissa.
 Nämä olivat hurjan hauskat suklaakakku sekä pizza. Molemmat ovat puusta tehtyjä leluja. Kakun ja pizzan palat ovat tarroilla toisissa kiinni ja niitä leikataan tuollaisilla puu veitsellä tai pizzahyrrällä. On muuten hauskan aidon tuntuista leikata. Suklaakakusta irtoaa kynttilät ja pizzan täytteitä voi vaihdella paikasta toiseen. Kyllä leikattiin, leivottiin ja syötiin joulupäivän aamuna pizzaa ja suklaakakkua :)
 Joskus kesällä bongasin jostain blogista lastenhuoneesta tällaisen leivostiskin. En koskaan saanut vastausta blogin pitäjältä mistä hän oli leivostiskin hankkinut. Tuolloin ajattelin, että tuollaisen haluan hankkia ja lähdin metsästämään netistä leivostiskiä. Sattui kuin sattuikin, että löysin sellaisen Etolan verkkokaupasta ja tilasin heti. Leivostiski on sitten kesästä saakka odottanut paketissa joulua ja sitten se avattiin ja koottiin. Tässä kuvassa leivostiskillä on myös vähän ylimääräisiä leipiä ja pullia mitkä eivät tiskin mukana tulleet. Tämä on siitä hauska myös, että lelut ovat myös puuta ja näissäkin näytti olevan tarrakiinnitys muffineissa ja kekseissä. Sitä en edes tiennyt muuta kuin vasta nyt jouluna, kun kokosin tiskin kasaan.

Hellalla on myös paistuneet niin kananmunat kuin kalat ja nakitkin :)
 Tässä ne sitten ovat kauan odotetut ja toivotut Dora-nukke, Velmu-kettu ja Nuuti-apina. Kaukaa ne pitikin tilata, mutta ehtivät jouluksi :) Kyllä ne ovatkin olleet tärkeitä.
 
Tässä muutama kuva joululta myös.


 Muutamia kuvia sitten mummulasta, kun siellä on paljon joulunaikana myös oltu. Mummulla on aivan valtava joulupukki kokoelma. Ennen joulua mummu oli pyytänyt neitiä ja neidin serkkuja "avuksi" laittamaan joulupukkeja esille. Kyllä niitä laatikoita olikin valtava määrä mistä joulupukkeja kaivettiin esille ja tässä sitten lopputulosta.

 Minä olen joskus aikaa sitten tehnyt tällaisen jouluseimen äidilleni. Muistan, että näin tällaisen kerran yhdessä askarteluliikkeessä ja siitä sitten otin mallia ja aloin väsätä jonkinlaista. Kyllä se on useamman vuoden jo esillä ollut mummulassa myös. Kylläpä sitä joskus onkin ollut aikaa näpertää ja väkertää :)


 Tässä myös mummulan Eetu-tonttu joka on Tyynelän tonttulasta mummulaan muuttanut.
 Mummulla on myös valtavan hieno posliinitalo kokoelma jossa jouluna aina poltetaan tuikkuja isot määrät.
 
 
Joulu meni ja tuli uusi vuosi. Aamusta satoi vähän sellaista märkää lunta ja me neidin ja Rontin kanssa mentiin ulos tekemään lumilyhtyjä. Saatiin kolme lyhtyä tehtyä ja illalla laiteltiin niihin kynttilät. Saunattiin ulkosaunassa taas ja syötiin nakkeja salaatin kera. Rontti sai tietty kaikki ylimääräiset nakit mitä jäi :) Yhtään rakettia ei nähty, mutta sellaista paukkumista kyllä kuului. Illalla tulikin sitten jo vettä melkein kaatamalla ja kaikki lumilyhdyt ja lumi suli pois.
 

 
Eikä voisi uskoa, että jouluna voi olla tulvaa myös. Yleensä se tulva iskee keväällä, mutta toisin on nyt.
Mummulan tykö jokeen pappa oli viritellyt tällaiset uuden vuoden soihdut. Siellä ne kellui laudan päällä ja keskellä jokea 1.1.2014.
 Tämä kuva on sitten otettu joulun aikaan, että kyllä vettä ja tulvaa piisaa.
 
Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille blogin lukijoille!
 
 






14 kommenttia:

  1. Olipas mukava postaus ja kiva katsaus teidän jouluun ja uuteen vuoteen.
    Teijän mummulla on aikamoinen pukkikokoelma. Voin kuvitella, että pienillä apulaisilla on ollut ilo laittaa joulupukkeja esille ja "hyvään järjestykseen".
    Nuo tulvat on jännä juttu. Meilläkin puro on samoissa mitoissa kuin yleensä kevättulvien aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupukkeja on kyllä hieno kokoelma ja apulaisilla oli mukava työ niitä laittaa esille :)

      Poista
  2. Kotoisaa ja lämmintä tunnelmaa kuvissasi :) Ihania nuo kaikki neidin uudet tavarat.
    Onnellista ja Hyvää Vuotta 2014 Kissankulman väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää Uutta vuotta myös sinne suunnalle!

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta Kissankulmaan! Mukava oli lukea teidän joulusta. Uskollinen lukija ehti jo monta kertaa käydä kurkkimassa olisiko uusia päivityksiä tullut :) Mahtava pukkikokoelma mummulla! Niistäpä saa viriteltyä monenmoisia pukkikuoroja. Täällä on satanut lähes koko päivän ja kävin valokuvaamassa vihertävät nurmikot. En muista vastaavanlaista joulua aiemmin olleen. Olen viettänyt vapaata ja tehnyt valokuvakirjaa viime vuodesta. Mukavia vesileikkejä uuden vuoden iloksi teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne suunnalle hyvää uutta vuotta! Kiva, että käyt täällä vierailulla ja jätät kommenttia se ilahduttaa aina :)

      Poista
  4. Teidän kukolla on komea nimi! :) Aivan ihania juttuja neiti on saanut lahjaksi! Mietin aivan vastaavien juttujen hankkimista. Meillä Pikku-Mimmi keittää saamallaan kattilalla puuroa sellaisella hartaudella, että muutkin kokkailuun ja leipomiseen liittyvät leikit olisivat varmasti mieluisat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo uudet joulupukin tuomat leikkitavarat olivat kyllä mielestäni tosi kivoja. Neitikin tykkää ja välillä itsekkin tekee mieli mennä kokeilemaan :) Tosi kivoja nuo puiset lelut ja mielestäni niin nättejäkin.

      Poista
  5. Olipas kivoja kuvia ja tekstiä. Sairastelu kyllä vie voimia ja aina ei oo pakko jaksaa tehä yhtään mitään. Mukavaa arjen alkua mehtäntaa. H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä aina tarvitse mitään tehdä voi vaan olla :)

      Poista
  6. Kivoja kuvia joululta. Erityisesti oikeen silmään pisti tuossa yhessä kuvassa seinälle ripustettu sydänketju, semmosen vois varmaan itekki tehä. ois tosi nätti joulukoriste seinälle. tuon ku muistais ens loka-marraskuussa niin vois yrittää vaikka tehä :) en tiennykään että seimi on sun tekemä, tosi hieno se on ja kovasti vaivaa nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut joskus tuon sydänketjun sokokselta. Vois itsekkin kyllä tuollaisen tehdä, jos vain aikaa löytyisi. Juu ja sen seimen olen joskus aikoinaan väkertänyt.

      Poista
  7. Olipa mukava juttu että Neiti tohti muorin sylissä käydä! ;) Hienoja lahjoja sai!

    VastaaPoista
  8. Hei! Saanko kysyä mistä kaukaa piti tilata nuo seikkailija Dora lelut? Haluaisin myös omalle tyttärelle tuollaiset:)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)