sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Aatonaatto on kääntymässä iltaan. Aamulla herätessä neidin ensimmäiset sanat olivat, että huomenna on jouluaatto:) tähän päivään on kuulunut pientä touhua rauhallisella tahdilla. Suurimmat touhut saatiin tehtyä eilen. Kuusi kannettiin eilen sisälle ja tällä kertaa se oli aito kuusi. Minä olen monta vuotta ollut muovikuusen kannalla, mutt mies oli sitä mieltä että tänä vuonna aito kuusi. Neidin kanssa kävivät eilen tuosta tonttia reunustavasta metsästä kuusen hakemassa. Kuusenkynttilät eivät vain yllättäin toimineet enkä ollut varautunut lampuilla. Niinpä tänään oli vuorossa kaupassa käynti lamppuja hakien. Iltapäivällä oli vuorossa riisipuuron keitto ja syönti. Neiti toivoi että manteli pitäisi olla puurossa. No ei löytynyt manteleitakaan kaapista. Hätä keinot keksii :) ajatus oli että "mantelin" saaja saa pienen paketin kuusen alta.  Ajatus oli laittaa "manteli" neidin lautaselle ja kuusen alta paketista löytyy uusi pyjama. Mantelin virkaa ajoi kuivattu mansikka :) suuri ihme oli neidille kun se löytyikin hänen lautaselta. Vielä enemmän ihmetystä herätti se että joulupaketissa olikin oikean kokoinen yöpuku. Mitä jos "manteli" olisikin tullut minulle tai miehelle :) 





Hyvää ja rauhallista joulua!

10 kommenttia:

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)