keskiviikko 11. toukokuuta 2016

pitkästä aikaa

Blogia on ollut yritys päivittää, mutta suuria ongelmia on ollut taas tämän vanhan läppärin kanssa. Ei ole läppäri vanhus millään halunnut vastaanottaa minun ottamia kuvia koneelle. Hermohan siinnä menee sitten, kun vehkeet ei toimi.
Kevät etenee kovaa vauhtia ja muutama päivä oli oikein lämmintäkin.
Kevään ensimmäinen projekti oli polttopuiden teko ja niiden latominen puulatoon.  Nyt on puut sisällä kuivumassa :)

Meidän kanalasta on nyt keväällä lähtenyt vanhempia asukkaita pois ja tullut nuorempaa ja eri rotuista tilalle. Uuteen kotiin lähti meidän yksi vuoden vanha kukko ja sen mukana neljä vanhempaa munivaa kanaa. Nuo neljä kanaa halusin uuteen kotiin sen takia, että eivät kerrassaan hyväksyneet laumaansa ketään muuta kuin oman rotuisia. Olivat varsin äkäisiä muille roduille ja minua alkoi tympimään se. No saivat uuden kodin ja pääsin yhdestä kukostakin eroon.
Tässä meidän vanhan kukon Aleksanterin laumaa.


Täällä se meidän Antsku-pupu on koko talven kanojen kanssa elellyt ja hyvässä sovussa. Onpa jopa meidän yhdestä kanasta tullut hyvä kaveri Antskun kanssa :)

Kanalassa on mahtavan iso ikkuna joten siitä on helppo käydä myös tarkistamassa mikä tilanne kanalassa on. Tämä kuva on ilta aikaan otettu, kun kaverukset istuskelevat jo orrella. 

Tässä on nyt uusia kanoja laumassa. Yksi uusi puhdas musta jättikochin kana. Kolme uusinta ovat ns. jättimixsejä eli niissä on useampaa jättikanarotua sekaisin. Täältä päin on varsin vaikea saada täysin puhtaita jättikochin kanoja joten tyydyin näihin sekoituksiin. Ovat kyllä varsin komeita ulkonäöltään ja luonne on myös kiva.  Vielä nämä ovat niin nuoria, että eivät muni mutta ehkä kesän päälle sitten.

Tässä minun toinen oma kasvattama kukkokin on tullut orrelle kanojen seuraksi.

Leppoista meininkiä sisällä. Rontti se osaa ottaa rennosti sohvalla.

 Essi ja Eppu ottaa rennosti leivinuunin päällä :)

Äitienpäivä oli ja sitä saatiin viettää todella mahtavassa kelissä. Aurinko paistoi ja oli varmaan viikon lämpimin päivä täällä. Neiti oli hoidossa askarrellut ihanan valokuvakehyksen  missä oli neidin kuva valmiina. Sunnuntai aamuna neiti ne minulle toi, kun oli viikolla hoidosta tullessa piilottanut omaan huoneeseensa odottamaan sunnuntai aamua.

Toinen yllätys neidillä oli minulle joka tuli varsin tarpeeseen :)
Neiti oli istuttanut minulle kukan ja halunnut istuttaa myös ison kävyn siihen. Varsin nätti asetelma :)

Tämä oli sellainen salkku mistä olen haaveillut ja joka tuli tarpeeseen. Makitan salkku joka sisältää 200 erilaista työkalua. Poranteriä, erilaisia kärkiä porakoneeseen jne... nyt löytyy kaikki samasta salkusta eikä tarvi velipojilta niitten salkkuja lainata.