Aurinko on näyttäytynyt muutamana päivänä varsin kivasti ja lunta piisaa vielä joten oikein kivan keväiseltä on viime aikoina näyttänyt. Päivän pitentymisen huomaa jo siitä, että meillä on useampi ulkovalo ajastimella syttymässä. Huomio on tullut tehtyä nyt, että valot syttyvät jo valoisaan aikaan eli päivä on pidentynyt.
Meillä on siis kaksi koiraa. Rodultaan bokseri ja Pyreneittenmastiffi. Kaksi ihan erilaista ja eri luontoista koiraa, mutta onneksi ovat hyvät kaverit kuitenkin. Rontti on jo 8-vuotias ja Myrsky tulee keväällä vasta 2-vuotta. Myrskyn rotu kuuluu laumanvartija rotuihin. Myrskyllä on luontainen vahti vietti ja sitä se on päässyt meidän tontilla nyt toteuttamaan. Joskus ehkä parempi kuvaus rodusta ja Myrskystä. Varsin mielenkiintoinen rotu ja ollut varsin oiva valinta meille.
Koirien kanssa tulee päivittäin touhuttua ja silloin kun on vapaapäivä niin aina enemmän.
Tässä muutamia otoksia, kun kävin ulkoilemassa koirien kanssa päivällä. Myrskyä ei lumi haittaa ja se juoksee pitkin peltoa vaikka lunta on reilusti. Rontti mieluummin kulkee metsän puolella koska lunta on huomattavasti vähemmän siellä.
Myrsky on vahti paikallaan ja vahtii meidän tonttia kiertelemällä reviiriä ympäri. Tässä kuvasta näkyy Myrskyn reviirillä menevä vartio polku. En tiedä kuinka monta kertaa päivässä Myrsky kiertää polun, mutta vaikka lunta tulee niin hetken päästä polku on muodostunut aina uudestaan. Minä käyn välillä kiertelemässä tontin rajoja myös ja katson, että missä niitä Myrskyn polkuja menee. Polut ovat mielestäni muutenkin niin kivoja metsässä ja niitä pitkin on kiva kulkea. Mahtava huomata miten Myrsky talloo omaa polkua aina samalle kohtaa pellolla ja metsässä lumen tulon jälkeenkin. Välillä poikkeaa polulta johonkin jos jotain mielenkiintoista näkyy polun lähettyvillä.
Välillä pieni lepotauko polun varressa.
Tällä kertaa myös Rontti lähti katsomaan Myrskyn polkuja. Myrskyhän siitä riemastui ja haastoi Ronttia painimaan.
Lenkin jälkeen, kun turkki on märkä ja tassukarvat täysin lumipaakuissa niin Myrskykin tulee kuivattelemaan itseään kodinhoitohuoneeseen jos itse tahtoo. Välillä tulee, mutta välillä ei.
Välillä uni maistuu hyvältä kodinhoitohuoneessa ja lenkin jälkeen voi nautiskella :)
Viikonloppu menee töissä, mutta rentouttavaa viikonloppua lukijoille!