tiistai 19. marraskuuta 2013

Eino-myrskyn kourissa

Johan se Eino riepotteli tätäkin aluetta ihan kerrakseen. Nyt toimii sähkötkin normaalisti ja nettiäkin voi käyttää. Lauantai iltana jo katselin säätiedotusta, että myrskyä lupaavat. Piti rantautua vasta aamu tuimaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Yöllä jo kuuntelin kuinka myrsky yltyi ja aamun valjetessahan se jatkui edelleen. Seitsemän aikaan sitten räpsäsi sähköt poikki. Olin tuolloin ulkona pelastamassa neidin liukumäkeä suojaan, kun Eino oli senkin puhaltanut kumoon. Aamutakki päällä kantelin suojaan ja silloin jo ulkovalot räppivät. Sisälle lämpimään päästessä ne sähköt sitten räppäsivät kokonaan pois. Seuraavan kerran niistä sähköitä päästiinkin sitten nauttimaan vasta illalla 21 aikoihin.
Kuinka ihmiset ovatkaan sähkön varassa, kun tulee pitkä sähkökatkos. Onneksi meillä oli leivinuuni millä saatiin mökkiin lämpöä ja tehtiin yksi nopea ruokakin siinnä neidin kanssa. Mummulassa käytiin iltapuuro keittämässä puuhellan voimalla. Taskulamput ja kynttilät olivat tarpeen valon lähteenä. Puhelinyhteydetkin tökkivät koko myrskyn ajan aika kovasti, joten kyllä sitä nykyaikana ollaan nykyaikanakin kuitenkin aika haavoittuvaisia jos jotain sattuu. Onneksi sähköt kuitenkin tulivat tuolloin yön ajaksi niin pakastinkin sais taas toimia. Alkoi kyllä jo huolettaa, että näinköhän kaikki pakastimessa olevat menee piloille, mutta säilyivät kuitenkin suht ok. Seuraava sähkökatko alkoikin sitten su-ma välisenä aamuyönä, mutta onneksi sähköt palasivat jo ennen puolta päivää takaisin ja nyt niistä on saatu sen jälkeen nauttia.
 
Meidän mökin takaa metsästä kaatui yksi puu sähkölinjan päälle ja sitä tulivat sitten iltapimeällä tarkastamaan ja pois ottamaan linjan päältä.


 
Tässä tämä meidän pikaruuan laitto. Ei ennätetty nälän vuoksi odottaa, että tulee kunnon hiillosta tai musta pesä vaan kokkailtiin tuossa hiilloksen kupeessa pyttipannua, kebablastuja ja nakkeja. Hyvin onnistui eikä pahemmin edes palanut. Niin saatiin ruokaa ja maha täyteen vaikka sähköä ei ollutkaan.
 
 
Mummulassakin kynttilät toivat hämärään päivään valoa ja toimivat pimeyden tullessa valonlähteenä.
 

 
 


3 kommenttia:

  1. Kyllä oltiin hyvillään,kun oli tullut hankittua joskus agrekaatti.Sille löytyi nyt kosolti käyttöä.Se onkin siinä mielessä kinkkinen asia,että silloin kun verkossa on virtaa,ei pahemmin tuu mietittyä varavoiman hankintaa.Sitten on pääsääntöisesti myöhäistä,kun sähköt pätkii lähteä kalastelemaan agrekaatteja,niitä ei silloin ole ehkä puussa eikä maassa ja viikonloppuisin ovat sentapaiset kaupat kiinni ja lisäksi ne ovat tilaustavaraa,jota ei ehkä ole varastoissa.Monelta harmilta ne kuitenkin säästävät.No tilanne on nyt ohi ja hengissä selvittiin.Olen lapsuudessa elänyt sähköttömässä taloudessa yli kymmenvuotiaaksi ja silloinkin selvittiin,mutta lehmät olivat käsilypsyyn tottuneet ja ne puuhellat ja uunit löytyivät joka talosta ja lämmityskin oli puutakoilla.
















    VastaaPoista
  2. Ylläoleva teksti on Sirkan käsialaa lähti vain väärästä osoitteesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei sitä silloin kun sähkö on niin tule mietittyä, että mitä sitten kun sitä ei enään tulekkaan. Tuo agrigaatti on kyllä verraton peli tuollaisissa tilanteissa. Me pärjättiin tuo aika suht hyvin, kun oli uuni niin lämmintä riitti. Huoli oli, että miten käy pakastimen kanssa, mutta sekin säilyi kuitenkin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)