maanantai 21. tammikuuta 2019

Puutarhavuosi 2018 haaste


Minna Hiidenkiven puutarhasta loi tämän haasteen.
 Sain tämän haasteen 10-vuotissuunnitelma blogin Niinalta.

Pakkanen paukkuu ulkona reilu -30 astetta eli kylmää on. Viettelen arki vapaapäivää ja nyt voi todeta, että tällaisella kelillä se tuntuu hyvältä, kun ei aamulla tarvinut kukonlaulun aikaan ylös kavuta ja töihin lähteä. Tämä onkin hyvä haaste ja samalla siirtää ajatuksia taimikasvatukseen ja tulevaan kevääseen ja kesään 😊

En haasta erikseen ketään, mutta jos mielesi tekee niin nappaa tämä blogiisi ja vinkkaa minulle ja muille. Näitä on varsin kiva lukea.


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta


A Olen oikeastaan kokeillut näitä kaikkia ajan saatossa
😊 Mutta nostan tästä nyt ehkä viime kesältä tämän suunnittelun. Piha koki valtavia muutoksia viime kesänä. Talon rakentamisen jälkeen piha laitettiin ihan uuteen uskoon mistä oli valtava työ. Pihan tekeminen vaati kovan työn lisäksi suunnittelua ja aikataulutusta, että homma saatiin tehtyä. Suunnittelua vaati myös uuden kukkapenkin tekeminen ja vanhojen kasvien siirtely. Samoin piti suunnitella mihin istuttaa uusia hedelmä puita mitä tuli hankittua.



2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...


C Suunniilleen kyllä sillä melkein kaikki mitä pitkässä listassa oli viime kesälle saatiin tehtyä. Tämä ei tarkoita, että piha olisi valmis, mutta kaikkia ei voi/kerkeä yhdessä kesässä edes tehdä.

Uusi kukkapenkki ja kasvit alku metreillä.


Oma ranta saatiin myös tehtyä sellaiseksi, että sinne saattaa helposti mennä ja nurmikko siinnä kasvaa myös. Neiti myös ainoana rohkeana ui omassa rannassa viime kesänä. Myrsky oli aina vahdissa myös.



3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...


D Tuli kyllä ja aika paljon 😊 Perennoja tuli uusia paljon uuteen kukkapenkkiin. Niin ja taas niitä kärhöjä ostin ja toivon, että talvi ei niitä vie. Hedelmäpuita tuli ostettua kans sekä pensaista. Rahaa paloi paljon, auts.


4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani. Mikään ei pääse niitä tuhoamaan.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Olisit kysynyt, mikä meillä menestyy! Ei ole sellaista kasvia, jota en onnistuisi tappamaan, vaikka miten yritän huolella hoivailla.

C Pelkäsin arkojen viiniköynösten puolesta, mutta ne säilyivät kuin säilyivätkin. Mutta ne niin kauniit kärhöt talvi vei. Niinpä minä niitä kesäksi taas ostin uusia ja toivon, että talvi ei niitä vie. Tosin nyt tiedän miksi ne talvi vei ja pelkään, että sama virhe tällä kertaa. Olen istuttanut kärhöt liian matalalle sillä ne olisi pitänyt kaivaa syvemmälle.


5. Monessako puutarhakohteessa vierailit? (taimimyymälöitä ei lasketa!)
a. En yhdessäkään
b. No jos tuttavien puutarhat lasketaan, niin tulihan sitä muutamassa käytyä
c. Monta paikkaa kiersin, monta jäi vielä näkemättä
d. En enää muista, joka viikko vähintään yhdessä, sekä Suomessa että ulkomailla. Messut, puistot, puutarhat... kaikki mahdolliset kiersin.

A En kyllä yhdessäkään erillisessä puutarhakohteessa. Koko kesä ja kaikki vapaa-aika meni pihaa tehdessä joten aikaa ei jäänyt juurikaan muuhun. Tapahtuma avoimet puutarhat olisi joskus kiva kiertää ja käydä katselemassa muiden puutarhoja.


6. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?


Tarvisin huomattavasti isomman kasvihuoneen. Toivoisin myös joskus saavani sellaisen kahdeksan kulmaisen puisen huvimajan puutarhaan missä voisi nautiskella ja ihailla omaa puutarhaa. ( Tosin olisikohan siellä koskaan aikaa istuskella 😊)

Minulla oli kaksi kasvihuonetta, mutta viidakko niistä molemmista tuli. Liian tiheällä joutuivat kasvamaan, mutta silti tuottivat valtavan määrän satoa.




7. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2018?
a. Lämpö ja aurinko
b. Kuivuus
c. Kukkaloisto

d. Joku muu. Mikä?

A, B, C Tähän on kyllä pakko vastata näin. Lämpöä ja aurinkoa piisasi yllin kyllin, mutta se tarkoitti myös kuivuutta. Nurmikko kylvettiin niin kasteluvettä meni ja paljon. Onneksi meillä on joki vieressä niin saimme kunnon pumpulla sieltä veden pihan kasteluun. Kukkaloisto oli mielestäni kaunista vaikka perustin kukkapenkin vasta viime kesänä. Perennat viihtyivät ja kasvoivat hyvin. Vanhojen perennojen siirto onnistui hyvin ja nekin kukkivat.



8. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?


Kyllä se oli yleensäkkin tuon puutarhan saattaminen johonkin muotoon. Uuden pihan tekeminen ja nurmikon saaminen siihen. Ilman läheisten apua, koneita ja työvoimaa tämä ei olisi onnistunut. Olen todella kiitollinen siitä, että apuja tuli niin paljon ja nurmikko saatiin kasvamaan kesällä etupihalle ja syksyllä takapihalle.

 Takapihan nurmikko.
 Tässä kasvoi vielä hetki sitten täysikasvuinen metsä talon ja joen välissä ja nyt saamme nauttia pihasta ja nurmikosta :) Nurmikon kylvön jälkeen piti aidata langalla, että koirat eivät mene vasta kylvetylle nurmikolle.




9. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?
Kyllä se oli varmasti kunnon vesipumppu joka jaksaa nostaa tuosta vieressä menevästä joesta tarpeeksi vettä niin nurmikolle, kasvimaalle, kukille kuin kasvihuoneeseen. Pumppu maksoi jonkun verran, mutta haukkui hintansa kesän aikana.


10. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei
b. Yksi
c. Älä edes kysy, montako!
d. Virhe? Mitä? Minullako?1 Eeei suinkaan...!

Nyt ei ainakaan äkkiseltään tule mieleen mikä olisi ollut virhehankinta. Voi hyvin olla, että myöhemmin mieleen muistuukin.

11. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?


Niinkin arkinen kasvi kuin tomaatti. Tomaatteja tuli viime kesänä niin paljon, että olin todella yllättynyt siitä sadon määrästä 😊 Toinen ehkä se kasvattamani vesimeloni sillä saatiin maistaa omaa kasvatettua vesimelonia. Vaikka meloni jäi pieneksi niin siitä huolimatta.





12. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

 Kasvatin siemenestä asti viidakkokurkkua. Sellaisia muutaman senttimetrin mittaisia kurkkuja jotka näyttivät kauniilta. Satoa tuli paljon, mutta maku oli todella paha. Ei niitä voinut syödä. Kanat kyllä kiittelivät kun niille tarjoilin koko sadon. En tiedä menikö kasvatuksessa joku pieleen vai kuuluuko niiden ollakkin niin ihmeellisen makuisia.


13. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasvimaalle
b. Kukkiin
c. Kiviin / Kiveyksiin
e. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
f. Puutarhamatkailuun


 
14. Mistä ihan todella innostuit?
a. Uudesta kasvituttavuudesta
b. Jostain puutarhafilosofiasta tai puutarhan tyylisuuntauksesta
c. Väreistä
d. Ihan joka asiasta!

D Viime kesä oli työn täyteinen ja olen todella iloinen ja onnellinen, että puutarha on tuossa mallissa missä se nyt on.




15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt


B olen vähän huono lannoittaja joten sitä olisi pitänyt tehdä enemmän.

16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt


D kasvimaan kitkeminen ei ole lempi puuhaa.

17. Odotatko tulevaa/alkavaa/alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

A, D Suunnitelmia on aina ja kyllä ne sormet syyhyävät kohta alkaa kylvöpuuhiin ja sitä myöten odottamaan kevättä/kesää.



Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta vähintään yksi blogiystäväsi mukaan.

17 kommenttia:

  1. Olipas kiva löytää taas uusi tähän haasteeseen osallistunut :) Mukavat kesämuistot, tuo minikokoinen vesimeloni sai hymyn huulille. Jalokärhöt kannattaa kyllä ehdottomasti istuttaa tarpeeksi syvällä. Kyllä ne sieltä sitten siirtävät juuristonsa halutessaan korkeammalle, mutta liian pintaan istutus vie ne melko varmasti talven aikana. Pidetään peukkuja, että edes osa kärhöistäsi selviäisi talvesta. Tuo vaaleankeltainen jättidaalia on upea ja 'Piilu' sen alla tietysti myös ihana <3 Huomasin, etten ollutkaan vielä lukijasi, joten korjaanpa senkin asian tässä samantien :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun vierailit täällä ja jätit kommentin. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  2. Ihailen ja ihailen ja ihailen tuta sinunkukka-ympyräistä!!
    Mukavia kesä muistoja:))
    näitä haastejuttuja minusta on mukava lukija,kun ne ovat jokaisella "omannäköiset,ne vastaukset" :))
    Talvisia ja mukavia päiviä KissanKulmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla nämä haasteet ovat omanlaisensa omien ajatusten ja touhujen mukaan. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Mukavia kesämuistoja. Kaunista kukintoo ja kasvuu on ollu ja muutenkin ootta suanu paljon aikaseks. Hieno on tuo daalia minkä oot kuvannu. Eilen otin siemenhyllystä katalogin ja siinä ol mielenkiintoisia uusia daalian juurakoita. Suppilokukan mukulan otin kokkeiltavaks! Tämä sama haaste vuottaa miullakin vastoomista. Mukavoo loppuviikkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä kesäkuvia on mukava selata ja katsoa mitä tuli touhuttua. Työntäyteinen kesä oli kaikin puolin. Daaliat ovat kyllä niin kauniita :) Minä niitä juurakoita kaivelin maasta syksyllä, mutta varmaan pitää taas muutama uusi ostaa keväällä :)

      Poista
  4. Olen blogiasi aiemminkin lukenut, mutta enpä ole kirjautunut vakioseuraajaksi. Asia korjaantuu oitis.
    Minustakin kesän positiivinen yllättäjä oli tomaatti. Uskomattoman runsas ja maukas sato tuli meidän pienestä kasvarista ja talon seinustan bonustaimista. Viidakkokurkkuun olen myös pettynyt. Ulkomuoto on kiva, mutta muuten ei pääse minulla jatkoon.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommenttia ja tervetuloa lukijaksi:) viidakkokurkku oli kaunis ulkomuodoltaan mutta maku oli kyllä huono. Ei tosiaan pääse jatkoon minullakaan. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus!
    ja mukavan näköinen laumakin siellä näyttää olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko lauma oli mukana aina pihatöissä ja välillä piti tarhata etteivät heti sotke työn jälkeä :)Varsinkin siinnä nurmikon kylvämisen jälkeen.

      Poista
  7. Olipa tosi kiva haaste! On se vain niin, ettei piha ole koskaan valmis, vaikka joskus erehtyy niin luulemaankin - aina jotain pitää muuttaa, kohentaa, hankkia taimia... Viidakkokurkkua en ole koskaan kasvattanut, kiitos arviosta - enpä taida kasvattaakaan! Viime kesä oli ihanan lämmin, oikein tomaattikesä! toivottavasti tätä pakkastalvea seuraa myös lämmin kesä!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että tuskin puutarha ikään valmiiksi tulee. En suosittele viidakkokurkkua oli kirpeä ja pahan makuinen muutenkin. Toivotaan lämmintä ja suotuisaa kesää ensi kesästäkin. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  8. Tämä on kyllä kiva haaste, vastaukset tulee vähällä vaivalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva haaste ja tosiaan vastaukset saa vähälkä vaivalla :)

      Poista
  9. Hauska haaste :) Muutin tänne viime kesänä, joten vasta tutustun puutarhaan. Oikein odotan ensi kesää! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste oli kiva. Sinulla onkin jännät paikat että mitä puutarhasta oikein löytyy:)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)