torstai 26. heinäkuuta 2018

Hellettä on piisannut

Hellettä on viime aikoina piisannut melkoisesti. Ei saisi valittaa siitä, että kerrankin on kesäkelit kohdillaan, mutta kyllä nämä kelit ovat monille varsin tukalia. Terveet ihmiset varmasti selviävät, mutta mitenkä on sairaat, vanhukset, pienet lapset ja eläimet. Saatikka kuinka luonto ja viljelyksen kaipaavat vettä kasvaakseen. Tukalaa on ollut myös öisin sillä lämpötila on pysytellyt niin korkealla myös yöllä, että viilenemistä ei ole ollut havaittavissa. Koirilla on kuuma ja eivät ne kyllä liikukkaan päivisin mihinkään. Koirilla olisi mahdollisuus mennä omalla pihalla jokeen uimaan ja kastautumaan, että vähän viilenisivät, mutta eivät mene. Minä olen sitten kastelukannulla yrittänyt välillä kastella ja muutenkin paljon kylmää ja vettä tarjolla. Kanojen häkki on kuumalla paikalla joten sinne on pitänyt varjoa laitella ja tietenkin raikasta vettä paljon saatavilla.
 
Minun kesäloman aikaan ei ollut hellettä joten emme voineet neidin kanssa rannalla tai uimassa käydä. Nyt olemme ottaneet ilon irti niistä minun vapaapäivistä mitä on viikollekkin sattunut. Meiltä pienen automatkan jälkeen on yksi Suomen hienoimmista hiekkarannoista. Lähellä asuvat eivät ehkä osaa rantaa edes niin paljon arvostaan, kun se on tässä lähellä. Niinä vuosina, kun asuin Etelä-Suomessa ja sieltä takaisin näille seuduille muuttaneena tajusin vasta kuinka hienosta paikasta on oikeasti kysymys.
 
Niinpä me pakkasimme useampana päivänä neidin kanssa rantakamat autoon ja hurautimme rannalle. Moni muukin oli samoissa ajatuksissa tullut, mutta tilaa riitti kaikille hyvin ja aurinko helli meitä. Näissä kuvissa aurinko oli hetkellisesti pilvessä.


 
Mukana oli aina uimapatjaa, uimarengasta, rantapalloa, hiekkaleluja ja tietenkin kunnon eväät :)
 


 
 
Rannalta jätskikioskin kautta kotiin :)
 
 
Rannan tuntumassa sijaitsee myös vesipuisto missä en ole ikinä aikuisiällä käynyt. Tosin viimeiset kesät eivät ole oikein vesipuistoa suosineet, mutta onneksi tämä kesä on tuonut sinnekin asiakkaita. Päätimme suorittaa neidin kanssa tällaista lähimatkailua minun vapaapäivinä ja suuntasimme vesipuistoon yksi päivä. Todella moni muukin oli päättänyt suunnistaa sinne nauttimaan komeasta kelistä. Liukumäkejä oli isoja ja hurjia sekä pieniä mäkejä pienemmille lapsosille. Me suunnistimme neidin kanssa heti isoihin mäkeihin, kun puistoon pääsimme sillä silloin oli vähän jonoa. Testasimme kaikki mihin neiti pituutensa puolesta pääsi. Voin muuten sanoa, että oli hurjia mäkejä ja ihan aikuisillekkin hurjaa menoa. Loppu päivän neiti pulikoi ja laski näitä pienempiä mäkejä mihin ei minun tarvinut jonotella. Minä katsoin altaan reunalta ja nautin auringosta. Väkeä oli liikkeellä paljon, mutta mitä muutakaan saattaa olettaa kauniilla kelillä. Päivä oli mukava ja vesipuisto oli hyvä kokemus ja yllätti minut positiivisesti kyllä.
 

 
 
 
Minun uinnit loppuivat sitten lyhyeen sillä sattui pieni onnettomuus ja tulos oli tässä. Meillä on raksa vaiheen jälkeen talossa vielä väliaikaiset portaat trukkilavoista. Lavat olivat jotenkin huonosti päällekkäin joten kiippasivat, kun minä astuin alas ja siitä pää edellä kivikkoon :( Käteen ja polveen tuli suurimmat osumat, kun ne osuivat sorakkoon ensimmäisenä. Ei kuitenkaan tarvittu lääkäriä vaan haavaa pudistellen ja nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta. Uimaan vain ei uskalla mennä ennen kuin kaikki haavat ovat parantuneet.

 
Uimaan ei asiaa niin päätettiin sitten laittaa neidille uima-alla kotipihaan, että saa siinnä pulikoida. Allas on aika iso ja vettä sinne piti laskea paljon ja kauan. Altaassa on pumppu, kloorit ja levänesto, että vettä ei tarvitse vaihtaa. Myrsky on tullut taas vahti puuhiin, kun neiti on pulikoimassa altaassa. Allas on ollut kyllä kovalla käytöllä ja monta kertaa päivässä siellä neiti on käynyt.
 
 
Yhtenä vapaapäivänä päätimme tehdä jotain vähän erilaisuudesta poikkeavaa. Neiti oli kesällä sellaisella hevosen hoitokurssilla, kun on noista hevosista kiinnostunut. Siellä oli kuitenkin käynyt vähän ikävästi ja hevonen oli säikähtänyt ja neiti oli tippunut ison hevosen selästä maahan. Oli kuitenkin sen jälkeen vielä ratsastanut kurssilla. Ajattelin, että ei jää kammoa niin päätin, että lähdetään yhdessä kokeilemaan ratsastamissa lähellä olevalle hevostallille. Minä en ole ikinä ratsastanut joten tämä oli ensimmäinen kerta minulle :) Varasin sellaisen yksityistunnin meille kahdelle. Neiti sai tuollainen pienemmän ponin millä ratsastaa ja minulle tuli tuollainen iso poni. Olihan se erilaista mihin on tottunut. En ole tosiaan ollut missään kosketuksissa hevosten kanssa ja olihan se hassu tunne hypätä sinne satulaan. Hienosti nämä ratsukot meitä tottelivat ja saimme opastusta miten hevosen saa liikkeelle, pysähtyy, peruuttaa ja miten käännöksiä tehdään. Isoja ja uljaita eläimiä ne hevoset kyllä ovat. Neiti tykästyi, kun sai pienellä ponilla ratsastaa ja kaikki meni hyvin. Tunnin jälkeen vähän hevosen harjausta ja kastelua. Mielenkiintoinen kokemus ja ehkä menemme toistekkin :)

 
Omasta maasta ei tule mansikoita kovinkaan paljoa. Minusta tänä vuonna entistä vähemmän vaikka raakoja marjoja oli huomattavasti enemmän kuin muina vuosina. Mistä tämä johtuu? Ei meillä ei ole lintu ongelmaa, että linnun söisivät marjat. Meillä on koira ongelma :) Kaikki koirat ovat mieltyneet mansikoihin ja ovat niitä käyneet mansikkamaalta syömässä. Osalle kelpaa vain kypsät, mutta toiset syövät myös raaat marjat pois. Minä olen yrittänyt aidata kasvimaan, mutta verkko loppui hieman kesken ja yritin siihen tehdä jotain väliaikaista aitaa, mutta huonolla menestyksellä.
 
Nämä mansikat hain läheiseltä mansikkatilalta ja pitihän niistä heti mansikka pavlova tehdä :)
 
 
 

 
Tämä lämmin kesä on aiheuttanut sen, että kasvihuoneessa kypsyy jo suuri määrä tomaatteja. Eilen illalla keräsin tällaisen ison kulhollisen tomaatteja ja muutama chilikin oli kypsynyt. Tomaatteja on erilaisia lajikkeita niin näyttävät vähän erilaisilta. Nyt kun kypsyisi vielä muutamat chilit niin voisi tehdä paholaisen hilloa omista raaka-aineista.
 
 
Kukat ovat myös kauniissa kukassa puutarhassa joten seuraavassa postauksessa niistä lisää.
 
Mukavaa viikon jatkoa!

9 kommenttia:

  1. Mä olen kiinnittänyt huomion samaan, että kun asutaan joen äärellä ja koiralla olisi jatkuva mahdillisuus mennä uimaan, ei hän näillä helle keleillä ole käynyt kertaakaan uimassa. Muuten kyllä lutraa siellä koko ajan. Mutta ehkä se vaikuttaa, kun veden lämpötila alkaa jo hätyytellä 30 astetta.
    Kyllä munki käy sääliksi just pieniä lapsia, vanhuksia ja eläimiä. Meillä on kotona onnneksi ilmalämpöpumppu ja saadaan pidettyä talo viileänä. Eipä Viskiä olla päivisin pihalle jätettykään vaan saa olla sisällä viileässä. Mutta eipä sitä ole paljoa voinut lenkittääkään, muuta kuin aikaisina aamuina. Alkaa vähän kaikilla jo olemaan hermo loppu kun ei pääse kunnolla lenkille. Tulis edes muutama inan viileämpi päivä tähän väliin.
    Meidän pitäis lähteä pohjoiseen elokuun puolessa välissä ja toivon todella että lämpötilat siihen mennessä laskee vähän. On turha edes suunnitella mitään patikointireissua näillä helteillä...
    Kuulostaa kivalta teidän vapaapäivät!! ♥ Ja tuo uima-allas kotipihalla on ihan huippu!!

    VastaaPoista
  2. Ei tänne eteläänkään mitään marjaa pihaan kasva, vaikka aikasempina vuosina on tullu ämpärikaupalla.
    Ihmiset harvoin muistavat naulata tai ruuvata kuormalavoista tehdyt portaat kasaan, harmi että sattui.

    VastaaPoista
  3. Ikävä haaveri kädellesi ja muutenkin. Paranemisia sinne, että uintireissut voisivat jatkua!

    Meillä koira syö kaikkia marjoja tosi hanakasti. Mansikoiden lisäksi vadelmat on sen suuria suosikeita. Onneksi se ei yllä hyppimään korkealle, joten kirsikatkin jäävät meille itselle.

    VastaaPoista
  4. Tämän aurinkoisen ja lämpimän kesän hyviä puolia on se, että marjat ovat erittän hyvänmakuisia, niin mustikat, mansikat kuin hillatkin.
    Herkullisen näköinen lautasellinen puutarhan satoa.

    VastaaPoista
  5. Ikävän näkönen haaveri. Ompas siellä hiekkarantoo paljon missä olla. Meillä ei tänävuonna mustikkoo tullu ensinkään, hallat kevväällä sattu kukinta-aikaan. Onneks on viimevuotisia vielä. Hienon tomattisadon oot suanu.

    VastaaPoista
  6. Ihana rantaretki! Onneksi kaatuessa ei käynyt pahemmin. Toivottavasti haavat ovat jo parantuneet. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Lämmin,ehkä? liiankin kuiva jakso ,kun luonto/marjat /eläimetkin tarttevat sitä vettä:))...mutta ihana syksy odottaa......:)
    Leikkimökki blogi lopetettu.Uusi blogi Hopeinen Kuunsilta / hopeasilta.blogspot.com
    Käyppä vilikasemassa:)
    Mukavaa elokuuta!!

    VastaaPoista
  8. Löysin blogisi, mutta miten linkitän tämän omaani joka on vuodatuksessa.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)