lauantai 27. lokakuuta 2018

Syksy on kääntynyt talveksi

Blogissa on taukoa taas piisannut, mutta jospa nyt kesän ja syksynkin mentyä täällä olisi enemmän aikaa viettää. Blogi taukoa on tullut enkä juuri ole muitakaan blogeja hetkeen seuraillut. Syysloma koitti meille ja se toi myös tullessaan lunta maahan. Ei nyt ehkä ihan vielä olisi tarvinut tulla, mutta tuohan se tietysti valoa huomattavasti enemmän kun musta maa. Kesäasukkaat eli lampaat veimme juuri ennen lumen tuloa takaisin vanhemmilleni. Lampaat olivat kivoja vieraita ja myöhemmin juttua niistä miten kesä meillä meni. Kanala rintamallekkin kuuluu uutta, mutta taidan tehdä siitä ihan oman postauksen sitten. 

Kukkasipulit sain maahan onneksi juuri ennen lumen tuloa. Keväälle toivotaan sitten kukka loistoa. 


Taisi olla ensimmäinen pakkas aamu tänä syksynä, kun muutaman kuvan aamusta otin kukkapenkistä.






Talvi se tosiaan tuli ja lunta tuli jonkun verran ja pakkasta on ollut muutamia asteita. Saas nähdä jääkö tämä lumi vai sulaako vielä pois.





Mukavaa viikonloppua lukijoille !

 Toivottavasti olette pysyneet lukijoina vaikka pitkä väli tuli taas kirjoittelussa.




16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ❤ Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Nythän sitä malttaa paremmin sisällä istuskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven tultua jää varmasti paremmin aikaa istua koneellakin :)

      Poista
  3. Täällä ollaan. Minullakin tulee aina välillä pitkiä postaustaukoja ja se ei onneksi näytä pahemmin haittaavan muita, kuin lähinnä itseä.
    Kauniita pakkasherran kuorruttamia kuvia.
    Mukavaa viikonloppua myöskin sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä välillä tulee hetkiä, että koneella istuminen jää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Täällä ollaan:)
    ja mukava kun palasit:)
    Kauniita pakkaskuvia:),koiruudet "pysyy puhtaina",jos minulta kysytään otan alkutalven pikkupakkasillakuin loska kelillä,mutta eipä multa kysytä:))

    Mukavaa viikonloppua,sinne Huvikumpuun:))

    VastaaPoista
  5. Kauniita huurrekoristeluja, taisi vaan olla daalian viime hetken kauneutta huurrereunaisena.
    Koirat varmaan tykkää kun saa telmiä lumessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen oli daalian hetki. Koirat tykkäävät kyllä lumesta :)

      Poista
  6. Kuura on vieraillu teilläkin. Mukavoo alakavoo viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuura on vieraillut meillä myös. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Ihania lumikuvia!! <3
    Meille saakka ei ole vielä lunta satanut ja kovin lämmintä lupaa ennusteissakin.
    Mutta tänään oli vähän joki jo huurteessa ja Viski oli jo innokkaana jäätä särkemässä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi sulasi jo pois tältä erää ja taas on maa musta. Meilläkin koirat olivat jokirannassa heti jäätä särkemässä, kun rannasta jäätyi :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)