maanantai 7. toukokuuta 2018

Myrsky 2-vuotta

Kaksi vuotta sitten elettiin jänniä hetkiä sillä oli tiedossa, että yhdellä kasvattajalla syntyy pyreneittenmastiffin pentuja. Olin ollut kasvattajaan yhteydessä ja oli sovittu, että pentu meille saadaan jos kaikki menee hyvin ja uros pentuja syntyy. Pyreneittenmastiffi kuuluu laumanvartija rotuihin.
Niinpä meille sitten muutti kesällä 2016 juuri ennen juhannusta pyreneittenmastiffin pentu. Pennulle oli nimi heti valmiina ja se oli Myrsky. Nimen pentu sai  siitä, että olemme useamman kerran neidin kanssa katsoneet elokuvan nimeltä Myrsky. Elokuva kertoo perheestä, pienestä tytöstä ja laumanvartijakoirasta joka on nimeltään Myrsky. Suosittelen elokuvan katsomista, jos sen vielä jostain löytää. Aikuisellekin ihan kiva elokuva.
Etukäteen olin paljon lukenut, etsinyt tietoa ja kysellyt kasvattajilta miten tämän rotuista koiraa pitää kouluttaa/opettaa tavoille. Tämän rotuisen pennun halusin nimenomaan sen takia, että toivoin meidän tontille vahtia ja pitämään petoja kauempana meidän tontista. Meillä päin liikkunut noita petoja vähän liian lähellä talon pihaa.
Myrsky valloitti kyllä kaikkien sydämet meille tullessaan. Minun ja neidin, mutta myös muitten läheisten jotka Myrskyn kanssa tekemisissä ovat olleet. Myrsky on varsin lepsu luonteeltaan, mutta tarvittaessa löytyy se räväkkä puoli ja vahtiminen on verissä. Ilmoittaa kyllä jos pihalle tulee outoja vieraita. Tutut jotka käyvät tarpeeksi usein niin päästää portista sisälle ilmoittamatta sillä ne ns. kuuluvat laumaan. Myrsky on hyvin lapsirakas koira ja pienestä pitäen ollut neidin mukana pihalla ja seurailee neitiä mihin sitten meneekin. Laumanvartijan työtä tällainen onkin. Myös veljen lapset on ottanut hyvin omakseen ja voivat pihalla touhuilla Myrskyn kanssa. Myrsky yleensä seurailee pienen matkan päästä mitä lapsoset puuhailevat.

Oli aika äkkiä selvää Myrskyn tulon jälkeen, että pitää kaveri jossakin vaiheessa hankkia. Nyt Myrskyllä on Robin kaverina ja opettaminen kesken. Robin ottaa mallia Myrskyltä kaikkeen mahdolliseen. Onneksi Myrskyllä ei juuri pahoja tapoja ole niin Robin saa hyvän opin Myrskyltä. Tulevaisuudessa meillä on toivottavasti kaksi yhtä hyvää vahtia tontilla :)
Onnea Myrsky!

Myrsky 2 v
 
Myrsky 7 vkoa

 
Rontti vanhus sai Myrskystä hyvän kaverin leikkeihin :)
 
Kesä 2016
 
 
Kesä 2017
 
Vuodessa kokoero oli kääntynyt jo reilusti toisin päin, mutta kaveruus säilyy edelleen :)

10 kommenttia:

  1. Onnea Myrskylle:):)
    niin sulonen,pienenä ja isonakin:)
    Elokuva Myrsky-koirasta ,ja hänen tarina mitään sanomattomasta toisten hylkiöstä kasvaa ,kaikkien ystävä,pelastaja,ja hyvä vahtikoira.Itkiä tihhuttaa,piti useammassa kohdasa,HUIPPU ELOKUVA.
    Katsoin yle-arenasta?,oletko sinä nauhoittanut sen elokuvan,vaan näkyyköö ja voiko sitä kattua uuestaan areenasta?Kysyy tonttu-tohelo?:)
    Mahtava koko ero viimeisessä kuvassa:)
    Touhukasta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Minä löysin tuon elokuvan muutama vuosi sitten vielä jostain kaupasta DVD:nä ja heti piti ostaa itselle. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
    2. Minua kyllä nyt nolottaa:(
      En minä oo tätä kattonu ,talvella tuli joku samantyyppinen elokuva kertoi pojasta (vuoristossa asuiva) ja just tuommosesta isosta niin ihanasta paimenkoirasta:),
      Anteeksi:)
      mutta elokuvan olen laittanut etsintään,ostan kun löydän:) minä niin paljon tollotan tuota yle areena,Telkkari ei osaa enää ees kattua:)tietsikassa stop nappi,jotain narskuvaa kuppiin,ja elokuvat/sarjat jatkuuuuuuu:)

      Poista
    3. Ei kannata nolostua. Täältä taitaa vielä löytyä dvd jos kiinnostaa
      https://www.booky.fi/tuote/kaisa_rastimo/myrsky_dvd_/8717418152963

      Poista
  2. Paljon onnea Myrskylle.. suloisia koiruuksia ovat molemmat.:-)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ja krapsutuksia koiruuksille:-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos:) Mukavaa viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  4. Onnea 2-vuotiaalle! Kuulostaa oikein oivalta koiruudelta. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja kaverukset! Täälläkin on tuo elokuva nähty ja siihen ihastuttu:) Onnea suloinen Myrsky♥ Kaunista ja leppoisaa helatorstaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Elokuva on kyllä hyvä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)