perjantai 16. maaliskuuta 2018

Ruokahävikki

 
Välillä sitä miettii, että mitä kirjoittaisi blogiin. Yleensä olen kirjoittanut tästä elämästä tässä ympärillä ja touhuista. Nyt viime aikoina olen törmännyt ihan mielenkiintoisiin asioihin ihan sattumalta jonkun toisen asian yhteydessä. Ajattelinkin kirjoittaa niistä tänne blogiin. Tässä ensimmäinen aihe mihin törmäsin nimittäin
 ruokahävikkiin.
Mielenkiintoinen aihe joten kyselläänpä miten teillä blogin lukijat meneekö ruokaa roskiin? Ei välttämättä tule ajatelleeksi asiaa kuinka paljon esim. kuukaudessa tai vuodessa.

 Tässä jotain tilastoa mitä asiasta on tehty. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa jokaisen henkilön tai perheen kohdalla. Uskon kuitenkin, että nykyaikana ruokaa menee varmasti paljon roskiin.
Suomessa kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa, joka vastaa noin 7800 rekka-autollista ruokaa.  Henkeä kohti tuotamme kotitalouksissa noin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa, mutta määrät vaihtelevat paljon eri kotitalouksien välillä. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten perusteella pelkästään kotona syntyvä hävikki verottaa jokaisen suomalaisen lompakkoa noin 125 €:lla vuodessa.
Lähde: Luonnonvarakeskus, LUKE
Tilastoja olisi ollut vielä laajemminkin ja tarkemmin, mutta tuossa minusta näkee jo äkkiseltään. Ajatella, että ruokahävikki henkiä kohden kotitalouksissa on noin 23 kiloa.
Kuulostaa todella isolta määrältä.
Meidän ruokahävikistä voisin kirjoittaa, koska asia on nyt ollut pinnalla. Olen tyytyväinen siihen, että meillä ei juurikaan ruokaa mene roskiin. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että aina kaikki jääkaappiin/kaappeihin hankittu tulisi käytettyä ruuaksi tai ettei mitään ikinä pääsisi vanhentumaan.  Meidän ruokahävikkiin tuli suuri muutos noin 5 vuotta sitten, kun minä hankin ensimmäiset kanat.
 
Neidin pupuhan asustaa meillä kanalassa kanojen seassa ja tulee samoille ruokakupeille aina ruokailemaan. Niille jotka eivät tiedä niin aluksi pupuja oli kaksi ja niillä oli oma paikka missä elivät. Toisen pupun kuoltua päätin kokeilla miten tulisi kanojen kanssa toimeen. Saisi seuraa ja hoitotoimetkin olisi helpompi hoitaa, kun samassa paikassa olevat. Kokeilu oli varsin onnistunut ja Antsku on nyt asustanut kanalassa monta vuotta jo sulassa sovussa kanojen ja kukkojen kanssa :)
 
Tässä on kanalaan viety paprikan palasia mitkä muuten olisivat menneet roskiin sekä kovettunutta paahtoleipää. Vein myös kaapista löytynyttä mysliä, kun en oikein tiennyt kuinka kauan oli siellä seisonut. Herkkuja kaikki kanoille.
 
Kanat ovat todella oivallisia tähän ruokahävikin vähentämiseen. Käytännössä niille voi antaa melkein mitä vain syötäväksi. Kaikki nahistuneet vihannekset, kasvikset ja juurekset. Liikaa keitetyt makaronit ja riisit ovat kanojen suurta herkkua. Vähän kuivahtaneet leivät ovat suurta herkkua. Valmista salaattia saattaa jäädä joskus jääkaappiin rasiaan joka näyttää todella pian sellaiselta ettei sitä itse enää viitsi syödä. Siinnä vaiheessa se on kanoille vielä todellista herkkua. Samoin porkkanoita kuoriessa laitan aina porkkanan kuoret ja päädyt mitkä leikkaan pois niin kanoille. 
 Myös joskus rahkaa/jugurttia on mennyt vanhaksi niin ei muuta kuin kanoille purkit auki niin kyllä mielellään tulevat maiskuttelemaan herkkuja.
Meillä harvoin jää mitään ns. oikeaa ruokaa jääkaappiin sillä yleensä kaikki tulee syötyä. Perunamuusia tai keitettyjä perunoita joskus jää ja ne menevät kanoille myös herkuiksi. Jos sattuu jäämään jotain makaronilaatikkoa, lihapullia, kanaruokia eivätkä ole liikaa maustettuja niin niiden hävittämisestä huolehtivat kyllä meidän talon kolme koiraa.
Välillä kanoille kulkeutuu ruokaa myös minun äidiltä ja isältä. Ylimääräiseksi jääneet makaronit, riisit ja kuivat leivät. Minusta tämä on hyvä saada myös siitä taloudesta ylijäämä ruokaa. Näin ollen siitä hyötyvät he sillä ei tarvitse heittää ruokaa roskiin ja toisaalta taas kanat saavat vaihtelua ruokavalioonsa. Minä leivon aika paljon juurikin omien kanojen munista. Minä hyötykäytän myös kananmunan kuoret. Pesen kuoret huolellisesti ja kuivaan. Tämän jälkeen murskaan kuoret ja vien kanoille niin saavat kalkkia kuorista. Tykkäävät niitä napsia paremmin kuin kaupan kalkkirakeita.
 
Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö meidän kanat saisi myös muuta kuin ruuan tähteitä. Välillä keitän kanoja varten makaronia ja herne-maissi-paprika sekoitusta. Välillä ostan ison pussin porkkanoita tai omenoita jotka menee suoraan kanoille. Hyvänä lisänä kaikelle muulle ovat nämä ruuan tähteet.
Viime viikonlopulla huomasin, että pari kermaviiliä on menossa vanhaksi. Löysin omista resepteistäni mainion mustikkapiirakan ohjeen mihin tuli kermaviiliä ja näin ollen sai kermaviilit käytettyä.  Piirakka oli todella hyvää ja vielä varsin nopea tekoista. Laitan ohjeen vaikka myöhemmin myös tänne niin oiva keino hävittää vanhenevat kermaviilit :)
 Meillä ei siis paljonkaan mene ruokaa hävitykseen ja siitä olen kyllä tyytyväinen.
Tämä on meidän tyyli vähentää ruokahävikkiä. Jokaisella tietenkin oma tyylinsä.
Mitenkäs teillä on ruokahävikin laita?
Mukavaa viikonloppua!

 

10 kommenttia:

  1. Voi ihanaa tuo kanin ja kanojen yhteiselo! ♥
    Mä lasken tosi tarkkaan meiän ruokamenekin ja hävikkiä ei kyllä tulee juuri nimeksikään. Ja ne vähätkin hävikkimäärät häviää kyllä nopsasti koiran suuhun. Roskiin saakka ei kyllä päädy mitään. Nuupahtaneet kasviksetkin saa vielä hyvin käytettyä smoothiessa tai koiran kasvissoseessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on kyllä hyvä myös siitä, että voi ruuan tähteitä antaa.

      Poista
  2. Kiitos vierailusta blogissani! Oli ilo löytää sitä kautta sinun blogiisi. :) Hauskaa ja suloista, että kani ja kanat tulevat hyvin toimeen keskenään. Minun täytyy myöntää, että meillä syntyy valitettavasti aika paljon ruokahävikkiä. Toki pyrin käyttämään esim. vanhat viilit, rahkat ja jogurtit leivontaan, mutta perusruokaa menee usein roskiin. Koirallemme emme viitsi hirveästi syöttää tähteitä, sillä pienikokoisena se ei hirveästi tarvitse ruokaa, ja toisekseen sillä menee melko herkästi maha sekaisin. Kanoista haaveilen, mutta tänne rivitaloon niitä on mahdoton ottaa. Harmillista kyllä, meillä ei ole biojätteenkeräystä, eikä kompostillekaan oikein ole tilaa, joten ruuantähteet menevät sekajätteeseen. Pitäisi kyllä terästäytyä ruokahävikin suhteen. Kiitos, kun muistutit asiasta! :) Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit vierailulle tänne. Eipä sitä viitsi koiralle antaa ruuantähteitä jos on herkkävatsainen. Parempi pysytellä vain koiran omassa ruuassa.

      Poista
  3. Ei meilläkään ruokaa hävikiksi jää, juuri samalla tavalla toimitaan kuin teilläkin eli kun päivänmäärä alkaa hälyyttää jossain tuotteessa, se käytetään pikapuoliin ruokiin. Maidosta voi tehdä puuroa ja pannaria, piirakoihin saa vaikka mitä sekaan. Olen monesti ajatellut, että nuoret eivät hoksaa, kuinka paljon voisi säästää, kun ruokahävikkiä ei tulisi. Jos meillä jotain jää, kanalan väki vain riemuitsee. Kuorineen keitettyjen perunoiden kuoretkin siellä ovat suurta herkkua! Ja salaattien huonoimmat ulkolehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kant ovat kyllä varsin mestareita tässä ruokahävikin torjunnassa :)

      Poista
  4. Meillä jää kyllä jonkin verran hävikiksi asti, mutten ole koskaan laskenut, minkä verran. Viime aikoina olen kuitenkin tietoisesti pyrkinyt siihen, ettei hävikkiä syntyisi. Tuota saa kuitenkin vielä tehdä ihan ajatuksen kanssa, koska välillä sitä olisi automaattisesti heittämässä pois jotain, minkä voi vielä hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän montaa tuotetta voi vielä käyttää toiseen tarkoitukseen mihin on alun perin ostanut. Mielikuvitusta saa käyttää asian suhteen :)

      Poista
  5. Meillä kyllä jää hävikiksi asti ja syynä ovat teinit! Ostavat sellaista, joka jää syömättä tai puoliksi syömättä.
    Kanoista haaveilen minäkin - olisivat mukava lisä pihapiirissä.

    Täytyypä taas pitää perheelle asiasta pieni istunto, sillä kyllähän nuo hävikkiluvut ihan puistattavia ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hävikkiluvut ovat aika huimia. Ei niitä itsekkään tullut aikaisemmin ajateltua. Kanat ovat kyllä mielenkiintoisia eläimiä ja suosittelen niiden hankkimista jos mahdollista sekä kiinnostusta löytyy.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)