torstai 8. maaliskuuta 2018

Helmikuu vilahti hetkessä

 
Niin ollaan jo hyvästi maaliskuun puolella. Helmikuu meni todella vauhdilla ja vaikka on vain muutaman päivän lyhyempi kuukausi kuin muut niin miten tuntuu, että niin paljon lyhyempi :) Helmikuun alussa minulle kertyi lisää vuosia, mutta niistä ei enään tällä iällä niin merkitystä ole. Toisin, kun merkitystä sillä, että täyttää 7-vuotta. Rakas pieni neiti täytti helmikuun lopulla sen odotetun 7-vuotta :) Synttäreitä alettiin suunnitella jo reilusti hyvissä ajoin. Neiti on aina ollut tarkka millaisia kakkuja synttäreille tulee ja yksi kakku pitää olla ns. sellainen lapsenmielinen ja muut voivat olla mitä vain sen jälkeen. Tänä vuonna piti saada kakkuun pet shoppeja. Marsipaani on myös neidin mieleen niin päätin tehdä ihan perinteisen marsipaanikakun ja siihen päälle koristeeksi laittelimme neidin pet shoppeja koristeeksi. Juhlat pidimme yhtenä sunnuntaina ja meillä kaikilla oli varsin mukava päivä. Kiva oli saada synttärivieraita ja leikkikavereita taloon. Aikuisetkin saivat vaihtaa kuulumisia ja maistella kakkuja.
Kiitos kaikille vieraille ja kiva kun tulitte viettämään synttäreitä kanssamme :) 
Myöhemmin sitten oli eskarilaisten vuoro tulla kaverisynttäreille ja vilskettä piisasi silloin sillä vieraina oli yli 10 lasta. Täytyy kyllä sanoa, että lapsoset olivat todella kiltisti ja leikkivät sovussa ja rauhassa.
 
Täytettyään 7-vuotta tarkoittaa se, että eskari loppuu keväällä ja syksyn jälkeen koulu ja eka luokka alkaa. Mihinkä se aika meneekään  ja kuinka nopeasti. Vastahan neiti oli pienen pieni ja nyt täyttää jo 7-vuotta. Eskarin menon myötä tuntuu jotenkin siltä, että kasvanut huimasti. Täällä eskarit olevat siellä koululaisten keskellä joten isommista tulee enemmän vaikutteita ja melkein ovat kuin koululaisia. Neiti ainakin on tykännyt eskarissa olosta ja siitä, että tullut paljon uutta opittavaa ja kavereita. Kovasti olisi halu jo osata kirjoittaa ja lukea, mutta ei se enään kaukana sekään ole. 
 
 
 
 
 
 
Kaupan daim piirakasta inspiroituneena tein daim täytekakun.
 

 
Uuden talon myötä olen saanut myös uuden ihanan keittiön joka on minun mieleeni. Mikä parasta niin uusi kiertoilmauuni. Tämä jos mikä on huippu keksintö. Niin siinnä voi paistaa vaikka kuvan mukaisesti neljä kakku pohjaa yhtä aikaa :) Korvapuusti peltejäkin menee kerralla useampi uuniin. Uutta uunia harkitsevalla suosittelen kyllä ehdottomasti kiertoilmauunia. Samassa ajassa saa paistettua paljon enemmän tavaraa, joten aika tulee hyötykäyttöön:)

 
Välillä sitä miettii, että miksi sitä tätä blogia kirjoittelee, kun nytkin aika on mennyt niin nopeasti ja näin jälkijunassa tulee juttua. Pitkien taukojen jälkeen jaksaako kukaan käydä lukemassa höpötyksiä jne... Kiireinen maaliskuun alku on tuonut jotain kivaa ja uutta meidän kotiin. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin :)

4 kommenttia:

  1. On hämmentävää miten nopeasti kuluvat viikot ja kuukaudet ja vuodetkin. Onnittelut teille molemmille synttärisankareille. Se on sitten tärkeä syksy tulossa neidille kun koulu alkaa.
    Ihania tarjottavia on synttäreillä ollut.
    Minä ainakin käyn joka kerta lukemassa päivityksesi kun sellainen ilmestyy. Kirjoittele vaan vaikka harvemminkin!
    Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä kivaa maaliskuun alku on tuonut kotiinne...joku eläin ehkä 🙄 Hyvää naisten päivää teidän perheen naisille 😊

    VastaaPoista
  2. Voi älä nyt ainakaan lopettamista mieti! Kirjoittele silloin, kun siltä tuntuu. Me luetaan kaikki:)
    Kiitos vielä tätäkin kautta kivoista synttärijuhlista. Kakut olivat kerrassaan herkullisia kaikki.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)