tiistai 27. tammikuuta 2015

Vapaapäivän puuhailuja

Alku viikosta ollaan saatu viettää neidin kanssa vapaata töistä ja hoidosta. Talvikelit ovat olleet varsin kohdallaan ulkoiluun. Ollaankin ulkoiltu reilusti joka päivä sekä tehty taas kerran lumitöitä. Nyt alkaa olla lunta jo varsin reilusti meillä.
Pupuja tietenkin ollaan hoideltu joka päivä ja tässä on yksi ruokinta hetki menossa. Olen tosi tyytyväinen siihen, että pupuilla on sellainen talvi kotikin, että me voidaan mennä sinne sisälle neidin kanssa ja istahtaa sinne hetkeksi silittelemään ja ruokkimaan niitä. Puput ovat varsin kesyjä ja tulevat aina katsomaan mitä tuodaan niille :) Tällä kertaa ne saivat kuivattuja mustikanvarpuja mitä neidin kanssa syksyllä kerättiin ja kuivattiin talvea varten.


 
Neiti käy kerran viikossa pelaamassa jalkapalloa lähiseudun jalkapallo seurassa. Neiti on toivonut sitä jo ties kuinka kauan, että pääsisi pelaamaan oikeesti jalkapalloa. Nyt siihen tuli mahdollisuus ja tässä muutama kuva treeneistä napattuna.



 
Eilen hiihdettiin neidin kanssa ja tänään käytiin harjoittelemassa luistelua.
 
Pitkästä pitkästä aikaa olen myös vähän askarrellut. Meillä on pieni tila ongelma kotosalla ja tilaa on tällä hetkellä liian vähän, joten on aina oma projektinsa alkaa askartelemaan jotain. Kotiin ei kyllä mahdukkaan kuin jotain ihan pientä ja vähän tilaa vievää askartelu materiaalia. Suurin osa tavaroista on varastossa odottamassa parempia aikoja. Muutamia kortteja kuitenkin tein, kun olin aikaisemmin värittänyt leimakuvia valmiiksi.
 


 
 

4 kommenttia:

  1. Vau mikä jalkapalloprisessa ja oikein kunnon vermeetkin pelaajalla.Siitäköhän se "ura"lähtee urkenemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän ne varusteet hankkia niin pelitkin luistaa :)

      Poista
  2. Voi mitä pitkäkorvia teillä majailee ja miten kiva talvikoti niillä onkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivoja otuksia ja talvikodista tuli varsin onnistunut :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)