sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kiirettä on pitänyt

Viime aikoinan ei ole paljon tullut blogiin mitään kirjoteltua. Johtunee siitä, että kaikki vapaa-aika on mennyt oikeastaan tuolla pihalla möyriessä. Sitten illan tullen ei ole oikein enään jaksanut alkaa kuvia siirtämään ja kirjoittamaan. Eli kyllä täällä hengissä ollaan, mutta kesäkiireet on vieneet aikaa tuolla pihamaalla. Kovasti olen kukkapenkkejä tehnyt ja kukki siirtänyt. Nyt on saatu kasvimaakin kylvettyä ja kissatkin ovat saaneet oman ulkohäkkinsä. Jossain vaiheessa ennätin nurtsinkin kylvää ja sateita on toivottu siinnä mielessä, että saisi vähän nurtsikin vettä ja alkaisi kasvamaan. Laitanpa tähän nyt pienen kuvapläjäyksen viime aikaisista puuhista.

Kanat ovat alkaneet munimaan ja munia ollaan saatu ihan hyvin. Tässä ihka ensimmäiset kolme kananmunaa mitä saatiin :)



 Tässä kanat ruokailee ja kukko vahtii.


 
Tässäpä sitten Essin ja Epun ulkotarha. Häkin on itse tehnyt ihan alusta loppuun. Pieniä mokia ja vähän vinksallaan sinne ja tänne, mutta sainpahan tehtyä. Mitään vatupassia en meinannutkaan ottaa käyttöön, kun tein mutta ehkä olisi sellainen kannattanut hankkija ja käyttää. No minä olen kuitenkin tyytyväinen, että häkki valmistui ja niin ovat kisutkin nauttineet. Tässä oli se suurimpana ideana rakentaa häkki niin, että kissat voivat suoraan ikkunasta omatoimisesti mennä ulos ja sisään. Leikkasin vain tuuletusikkunan verkkoon ns.kissanluukun ja siitä ne kulkevat itse sisälle ja ulos. Näin hyvillä keleillä ikkuna on ollut auki yötäpäivää joten siinnäpä sitten itse päättävät milloin ulkoilevat. Nyt ei tarvitse itse kanniskella niitä ulos.  Vieläl pientä viilausta häkin ulkosisustus kaipaa, mutta toimii nyt jo hyvin:)




 
Välillä on hyvä nukkua lähekkäin ja sisällä:)
 

Äidiltäni olen lainannut tällaisen pienen minikasvihuoneen jossa keväällä kasvattelin sitten kaikenlaista ennen avomaalle istutusta. Toimi muuten hyvin ja on joskus aikoinaan hankittu lidlistä.
 
Tuohon vanhan ladon seinän viereen istutin pitkän rivin monivuotisia kukkia. Seinä oli alhaalta niin huonoksi mennyt ja ruma niin peittyi hyvin tuonne kukkapenkin alle:) Sain äidiltäni valtavan määrän kaikenlaista monivuotista kukkaa jota nyt olen sitten tänne istutellut ja yrittänyt saada kukkapenkkejä aikaiseksi. Multaa on mennyt kyllä aivan tuhottoman paljon. Onneksi isäni on tuonut sitä traktorin peräkärryllä useamman kerran:)
 Tykkään kuunliljoista tosi paljon ja hankin niitä muutaman nyt keväällä. Istutin ne ensin tähän, mutta olen jo siirtänyt ne uuteen paikkaan. Kuvaa siitä myöhemmin. Olisin halunnut ne kuitenkin ehkä tähän, mutta tässä ison kiven päällä on kuitenkin niin vähän multaa, että eivät olisi tainneet siinnä menestyä.


Ison kiviaidan alle tein pitkän kukkapenkin ja se haukkasi multaa valtavan määrän kyllä.

Jotkut kukat jopa ovat ennättäneet jo kukkia vaikka olen ne siirtänytkin tänä keväänä uuteen paikkaan.





 
Piha apuri ottaa torkkuja paraati paikalla. Eikä tiedä kuvaamisestakaan mitään :)
 
Tällaisia belgialaisia pajupuita olen punonut kaksi tänä keväänä tuohon portaan pieleen. Sain kummisedältäni ison nipun oikein pajupunontaan tarkoitettua pajua ja kaksi tällaista olen niistä saanut aikaan. Nyt näyttää puska jo huomattavasti vihreämmältä kuin tässä kuvassa.


Nurmikkokin tuli kylvettyä jossain vaiheessa. Odotin sadetta ja seurasin koko päivän sadetutkaa, että ennätänkö kylvää nurmikon ennen sadetta. Apulaisena oli tietenkin neitä ja Rontti. Pientä lahjontaa suoritin neidille ja käytiin kaupassa karkkipäivän kunniaksi ostamassa muumikarkkeja. Siinnä penkillä tyytyväisenä niitä naposteli, kun minä kylvin nurtsia. Jossain vaiheessa ihmettelin, että jopas kaksikko kävelee nätisti pitkin pihaa. Ronttikin niin nätisti neitiä seuraili ja välillä pysähtelivät. No mikäs siinnä on Rontin seuraillessa, koska neiti oli päättänyt, että myös Rontilla on karkkipäivä. Niin nätisti sieltä kaiveli sopivan väliajoin Rontille muumikarkkeja ja Ronttihan niitä sitten söi:) Näytti että Rontti sai aika paljon mustiakarkkeja, mutta myös niitä hyviä värikkäitä. Yritin sanoa, ettei Rontti saa syödä karkkia, mutta neiti vain tuumas että yks vielä Rontille. Tyhjenihän se pussikin sitten jossain vaiheessa ja minä sain nurtsin kylvettyä ja harattua. Sen, että sisälle ennätettiin niin tuli yhtäkkiä ihan kaamee myrsky ja sen päälle sade. Mietin, että ennättiköhän tuuli viedä kaikki siemenet pois ennen kuin sade kasteli. No se jää nähtävksi. Onneksi jossain kohtaa ainakin vihertää jo.

Tuuli nostatti oikein kunnon pyörteitäkin pihalle ja pölisytti kuivaa maata.
 
Neiti pääsi yksi ilta pappan kanssa kaivurihommiin.
 Kotia kohti matka käy kaivurikyydin jälkeen..
 Oho mites tässä näin kävikään...
 

17 kommenttia:

  1. Aivan älyttömästi oot kerenny tehdä!! Ihq! : ) Terkkuja! D

    VastaaPoista
  2. Oho olipa siinä pläjäys töitä.Oot tainnut tulla sukuusi,kun molemmin puolin on työhullua sukua.No aikanaan saat nauttia työsi tuloksista ja kauniista pihamaasta.Mukavaa kesänjatkoa ja muista nauttiakin kesästä,ettei mene aivan raatamiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oli sellaisia touhuja mitkä piti saada pois alta hoidettua. Nyt en sitten ressaan jos kukkapenkki tai kasvimaa on roskainen :)

      Poista
  3. Kovasti olet ahkeroinut, kohta on kukkaloisto siellä vertaansa vailla! Täällä edetään tuohon verrattuna tipun askelilla. Perkkasin sentään perennapenkin, kun kuivuudesta kärsivästä penkistä irtosivat rikkaruohotkin helpommin. Mukavia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti yrittää saada urakalla nuo hoidettua pois niin sitten voi ottaa vähän rennommin :) Minä en ole kyllä perkannut penkkejä ollenkaan tänä kesänä vielä. Pitäisi kyllä kait jotain tehdä, mutta nyt en jaksa siitä ottaa mitään stressiä.

      Poista
  4. Olet ollut ahkera! Hieno tuo istutus, jossa on pajua punottuna keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuosta pajupunonnansta tuli kyllä ihan kiva, että olen siihen ihan tyytyväinen itsekkin.

      Poista
  5. Samaa sanon kuin muutkin, oot ollut tosi ahkera!

    Me ei olla vieläkään saatu aikaseksi tulla niitä kanoja kahtomaan.
    Viime viikko oli sen verran vauhdikas, ettei kerenny kuin syöksyä paikasta toiseen.
    Jospa se tästä rauhottus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa vain PeePee katsomaan kanoja sitten kun ennätätte. Täällä ne kotkottelee ja kukko kiekuu:)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meni tuo edellinen kommentti vähän hujan hajan. Muistelen nyt suunnilleen mitä kirjotin....
      Oot upeita kasveja istuttanu! :) Ja hienosti oot kanalan ja kissalan rakentanu, toistamaata kuin mun väkerrykset!

      Poista
    2. Sitä en tiedä onko kanala ja kissala oikein hienoja, mutta ajaa asiansa:) Kiva kun kävitte kanoja katsomassa.

      Poista
  7. Onpas sinulla ollut ihanan touhukasta kaikkine ihaninen apureineen. Hauska katsella kuvia, joita on otettu lämmöllä ja ilolla. Hyvää kesää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apurit ovat kyllä aina mukana touhuissa. Kuvia tulee räpsittyä aika useasti ihan vain siitä hetkestä mikä sattuu käsillä olemaan. Hyvää kesää myös sinulle!

      Poista
  8. Hyvää juhannusta Kissankulman väelle! :)
    -ElKie-

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)