sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ihanaa auringon paistetta

Viime aikoina kevät aurinko on hellinyt meitä aika kivasti. Yöllä on ollut kovia pakkasia, mutta päivällä on ollut lämpimämpää ja aurinko on paistanut. Viikonloppuna olisi ollut mitä mainioin ulkoilusää, mutta minä olen joutunut kuluttamaan viikonlopun töissä. Tein kuitenkin havainnon, että vaikka lähdimme vasta työpäivän jälkeen neidin ja Rontin kanssa ulkoilemaan oli auringon säteitä vielä nähtävissä. Ostin tuossa viime viikolla Rontille tuollaiset husky-vetovaljaat jolla on sitten voinut neiti vetää pulkassa. Aika hyvää ja väsyttävää liikuntaa Rontillekkin.

                                         Tässä Rontti vetopuuhissa.

                                                          
                     Sielä se aurinko vielä säteitä heittelee vaikka kello oli jo ties mitä.

 
Vetotouhujen jälkeen oli hyvä lämmitellä. Meillä ei ole takkaa, mutta meillä on leivinuuni jota käytetään ei leipomiseen vaan mökin lämmittämiseen. Siinnä leivinuunin edessä se Rontti lämmitteli, kun avasin vielä luukunkin. Lämmittelyn jälkeen olikin hyvä nukkua pienellä kerällä :)
 

 
Vaikka sunnuntai aamuna piti töihin niin vähän mieltä piristi, kun aurinko näin kivasti paisteli heti aamutuimaan.
 


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Lehdestä poimittu

Posti toi eilen postilaatikkoon uusimman kodin kuvalehden. Olen tilannut kyseisen lehden hetkeksi, koska muistaakseni sain jonkun hyvän tilaajalahjan:) No tällä kertaa lehdessä oli mielestäni muutamia kivoja pääsiäisjuttujakin, jotka ajattelin tähän teille poimia.

Tämä oli mielestäni huippu idea pääsiäiskranssiksi. Kuinkahan monta tipua tuollaisen tekemiseen oikein menisi? Veikkaan, että aika monta. Tosin riippuu tietysti kranssin koostakin, mutta kuitenkin paljon.



Sitten oli hauskasti tehty tipusämpylöitä. Aika värkkääminen olisi kyllä noista sämpylöistä. Taitaa jäädä ainakin tältä pääsiäiseltä tekemättä, mutta kiva idea :)


Sitten poimin vielä tämän pupunpää kakun kuvan lehdestä. Kakku taisi olla jokin suklaa-mango yhdistelmä jos oikein muistan. Selasin lehden vain alustavasti heti, kun posti sen toi. Rauhallisella hetkellä on sitten mukava lukea lehti rauhassa ja tarkemmin. Kuorrutus kakussa oli sokerimassasta. Minusta kakku kuulosti niin herkulliselta täytteen ja kakkupohjan mukaan, että voisi olla kokeilemisen arvoinen :)


Kaikki tämän jutun kuvat on otettu uusimmasta kodin kuvalehdestä.



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Vähän pääsiäistä

Pääsiäinenhän se on kohta ovella. Olen yleensä ollut sellainen kausi sisustaja, että talon sisustu menee aina vähän vuoden ajan mukaan. Joulu alkaa jo hyvissä ajoin ja kohta joulun jälkeen voi kaivaa pääsiäis koristeet ja koriste-esineet esille. Pääsiäisen jälkeen yleensä on kaivettu jo kevättä ja sitten kohta kesää kotiin. Omistan meinaan ihan mielettömän määrän erilaisia koriste-esineitä :) Ne on kyllä mun heikkous. Tämän hetkinen asumis tilanne ei anna tähän nyt myöten, että voisin kaivaa koriste-esineitä esille eli ne pysyvät muuttolaatikoissa odottaen parempia aikoja. Kuitenkin rairuohoa on pitänyt neidin kanssa kylvää ja aloitimmepa maalaamaan muutamia pääsiäismuniakin. Toivomme, että rairuoho vielä ennättäisi pääsiäiseksi ja ennättäisimme maalata kananmunat vielä loppuun.

Neiti toi hoidosta muutamana päivänä ihani askarteluja kotiin mitä olivat sielä tehneet. Taitavat jäädä meidän ainuaksi tipuiksi mitkä koristavat meillä pääsiäistä. Eppu oli kyllä hyvin kiinnostunut toisen tipun höyhenistä, mutta onneksi tipu on saanut olla suurimmaksi osaksi rauhassa ja pitää pyrstönsä.
Maalaus oli kyllä harvinaisen sottuista touhua, mutta kivaa vaihtelua pitkästä aikaa.

Kyllä vähän tarvittiin rättiä ja pesuainetta tämän puhdistukseen, mutta hyvinhän nuo sormivärit irtosivat. Tuo valkoinen paita/essu on minusta hyvä keksintö. Olen sen saanut liberolta lahjaksi jokin aika sitten. Se on siis tosiaan tarkoitettu maalaus essuksi ja sitä ollaan aina käytetty maalaustouhuissa niin paita ja hihat säästyvät sotkulta:)
 

Kissamaista painia...

Essi ja Eppu intoituivat oikein kunnon leikkiin tänään sängyn päällä. Kuvista voisi ajatella, että voi olla kovempikin matsi kyseessä, mutta ihan leikkienhän nämä kaverukset vetivät vähän painimatsia :)
 Jos mä vähän tuota Essin tassua maistasin...
 Vähän jos Essiä tassulla painasin ja korviani luimistasin...
 Essi tuumas, että jos mä vähän tuota Eppua mahan päälle painasin... Eppu taas tuumas, että jos mä vähän tassulla huitasisiin tota Essiä...

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Synttärit takana

Neiti täytti jo jokin aika sitten 2-vuotta, mutta päätimme juhlia synttäreitä vasta myöhemmin ja tänään oli se päivä. Pidimme synttärijuhlat mummulassa sen takia, että meidän tämän hetkinen asumistilanne on sellainen, että juhlia emme oikein mahdu täällä omassa kodissa pitämään. Saimme siis mummulaan ihania vieraita ja vietimme heidän kanssa mukavat synttärit. Neiti ei ehkä itse oikein vielä tajunnut, että mikä tässä on kyseessä ja häntäkö tässä juhlitaan. Mutta kiva oli leikkiä kavereiden kanssa ja syödä herkkuja. Neiti sai myös tosi ihania lahjoja vierailta. Kiitos kaikille vieraille, mukavaa oli :)

Neidin suosikkejahan ovat nuo Angry Birds hahmot tietenkin:) No päätinkin kokeilla leipoa tuollaisen Angry Birds kakun lastenpöytään ja tällainen siitä tuli.


Tämän nimesin Angry Birds "kukaksi" mikä koristi synttäripäivää.

Tällaiset karkkirasiat tulostin netistä ja kokosin. Sisällä oli tietenkin Angry Birds karkkeja :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Helmikuu

Tuolta PeePeen blogista http://kotoelamaapuronvarresa.blogspot.fi/ bongarin ja tammikuussa tällaisen kirjain jutun minkä aioin toteuttaa, mutta mikä jäi tekemättä. Nyt maaliskuun vaihtuessa ajattelin sitten kerätä helmikuun kirjaimista omat ajatukseni tähän.

H: Helmipöllö, vaikka en olekkaan niiden puputusta vielä kuullut tälle keväälle, mutta sitä odotellessa.

E: Eläimet ja niiden kanssahan tulee päivittäin touhuttua.

L: Liikunta mitä yritän aina, kun mahdolista niin harrastaa

M: Mummu joka meitä auttelee aina, kun tarvitaan. Korvaamaton apu.

I: Illat niille kertyy aina tekemistä ja osan ennättää tehdä ja osa jää odottamaan seuraavaa iltaa.

K: Kuutamo. Hienoja kuutamo kelejä on piisannut nyt helmikuussa. Ai että tykkään täydestä kuusta ja sen loisteesta vaikka se ehkä vähän unen laatuun vaikuttaakin.

U: leivinuuni joka on kovassa käytössä. Sitä ei käytetä leipomiseen vaan mökin lämmittämiseen:) Joskus sielä on makkaraakin paistettu.

U: Ulkoilu mitä olemme harrastaneet tässäkin kuussa aika paljon.

Mini hiihtoloma

Meillä ei varsinaista hiihtolomaa ole, mutta onneksi sattui tämän viikon lopulle useampi vapaapäivä joten meillä neidin kanssa on mini hiihtoloma. Mitään sen kummempaa ei olla hiihtolomalla tehty. Ulkoiltu ollaan aika paljon Rontin kanssa. Yhtenä päivänä oli leipomapäivä. Lauantain kunniaksi on siivottu ja käyty paikallisessa kylpylässä uimassa ja sen päälle hesessä hampparille. Kaupasta ostettiin puuhapete karkkia ja tultiin kotiin katsomaan puuha Peteä ja palomies Samia. Mulla tulee kohta korvistakin ulos Petet ja Samit. Ne nyt vain sattuu olemaan neidin lemppareita ja hän on kova tinkaamaan, että yks pete tai yks sami ja yks sormi pystyssä sen merkiksi, että vielä yksi :) Aurinko on hellinyt aika kivasti meitä näin hiihtolomalla ja pakkanenkin on paukkunut aika kiitettävästi. Aamulla heti seitsemän jälkeen mittari näytti - 22 astetta, mutta päivän mittaan laski jo aika kivasti. Nyt iltasella mittari huitelee jo -16.9, että aika kylmä yö taitaa taas olla tiedossa. No onneksi mulla on tuossa uunissa tuli niin saadaan mökkiin lämpöä.

Tänään päivällä yhdellä mökin nurkalla oli niin lämmintä ja keväistä, kun aurinko oli siihen päivän porottanut. Näin komeat jääpuikot roikkuivat räystäästä. Linnut lauloivat ja kävivät kilpaa lintulaudalta hakemassa siemeniä. Todellinen kevät fiilis iski tuossa mökin nurkalla :)

Ronttikin on myös sisällä ollessa nauttinut kevätauringon paisteesta. Ronttihan kyllä osaa nauttia...

Eppu se istui neidin tuolissa ja oli sitä mieltä, että nyt ruokaa ja äkkiä...

Kaverukset taas vauhdissa. Neiti kyllä tuumaa päivittäin aina jossain vaiheessa Rontille, että "voi mitä Rontti, mitä kuuluu Rontti?, pieni rakas Rontti" Samoin kissoille tuumaa, että voiiii Essi mitä kuuluu ja sitten halataan kissaa :)
Yks päivä neiti oli sitä mieltä, että hänpä nyt taluttaa Ronttia pitkin mökkiä... Ja niinhän se tekikin. Rontti kyllä käveli, kun neiti pannasta talutti, mutta välillä ehkä vähän hitaammalla tahdilla mitä neiti halusi :) Välillä tais Rontti iskee jarrun päälle, mutta neiti yritti silti, mutta ei liikahtanutkaan. Sattuu tuota painoeroa olla sen verran paljon... Mutta niin ne tepsuttelivat pitkin mökkiä tyytyväisenä välillä pysähtyen :)

Ennenkin on tainnut kuva tästä aiheesta olla, mutta pitäähän se Rontinkin nenä niistää ja suupielet pyyhkiä:)

Niin ja mitä tuli siihen meidän leipomapäivään niin tässä muutama kuva päivästä. Neiti sai olla mummun kanssa puuhissa niin minä sain rauhassa leipoa ihan kunnolla.

Tässä on Kinuskikissan tapaan suloiset ruutubebet. Eli ei tehtykkään bebejä vuokaan vaan ihan pellille ja sitten leikattiin pieniä suupaloja siitä. Aika näpsäkkää ja hyvin makeeta :)

Tässä yksi daim-piiras. Olen aina silloin tällöin näitä tehnyt ja minusta nämä ovat aina vähän haastavia, että miten onnistuvat. Tällä kertaa tein kaksi samaan aikaan ja toinen onnistui suht hyvin ja toinen epäonnistui. Vaikka paistoin ne samaan aikaan uunissa ja saman aikaan jne... Jatkan siis harjoittelua.
 Tässä pelllillinen mokkapaloja sekä taustalla näkyy macaron leivosten kuoria. Nuo macaron leivokset ovat monessa blogissa, lehdessä ja kirjassa olleet esillä aika paljon. Aina puhutaan kuinka haastavia ne on tehdä ja kuinka taikina pitää olla sellaista ja sellaista jne... Täytyy todeta, että kyllä ne aika haasteellisia ovat jos niistä aikoo saada sellaisia oikean macaron leivosten näköisiä. Tässä helpotti huomattavasti se, että äitini oli hankkinut sellaisen muotin/leivinpaperin missä näitä saattoi tehdä. Niistä tuli huomattavasti parempia kuin niistä jotka tehtiin tavalliselle leivinpaperille. Macaronit ovat kyllä vielä täyttämättä. Mutta yritän näitä tehdä kyllä vielä toistekkin ja ehkä vielä paremmalla onnella. Harjoittelu tekee mestarin. Ehkä joskus saan sellaisia macaron leivoksia jotka oikeasti miellyttävät myös silmää ja näyttävät konditorioissa myydyiltä :)
 Tein myös pari toscakakkua joista myös toine näöltään epäonnistui vaikka maku olikin hyvä.
Sitten pellillinen aleksanterin leivoksia. Nämä ovat kyllä hyviä ja yksi lemppareistani. Näihin on hyvä käyttää itse säilöttyä omenahilloa. Muuhun juuri sitä en osaakkaan käyttää, mutta näihin se on juuri sopivaa.

Tämän kuvan olen poiminut uusimmasta perhelehdestä. Minusta tämä oli niin hauska pupuleipä.  Tavallinen leipä oli muuttunut makkaran ja muiden lisukkeiden ansiosta pupuksi :) Ei muuta kuin pupuleipiä tekemään.