keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen touhut

Äkkiä se pääsiäinen sitten ohi meni vaikka useamman päivän kestikin. Itse vietin pitkäperjantain ja lauantain töissä. Sitten vasta alkoi minun pääsiäisvapaat. Neiti pääsi kuitenkin lauantaina virpomaan serkkunsa kanssa, kun mummu autteli heitä kuljettamalla virpomis paikkoihin. Ennen pääsiäistä löysin netistä tällaisten pupujen ohjeen mitä voi virpomisoksaan laittaa kiinni. Niitä sitten tuli tehtyä niin, että jäi ens vuoteenkin:) Laminoin puput vielä, että kestävät vähän paremmin touhussa.

Virpomaoksat jos mitkäkin kiinnostavat kyllä yllin kyllin kissoja... Niissähän nimittäin on niitä kivoja höyheniä mitä tuumivat repiä sitten aina irti. Onneksi ennen virpomapäivää oksat säilyivät suht hyvin sen edellisen yön pöydällä vaikka vähän Epun piti niitä käydä maistelemassa ja ihmettelemässä.


Neidin trullisaalis oli kyllä valtava. Oli jos minkäkinlaista herkkua saatu ja pussissa kolikoitakin :)



Sitten kotiin päästyä alotettiin heti maistelu pääsiäismunasta ja suklaa tuntui maistuvan kuin muutkin herkut. Osa laitettiin kyllä samantien jemmaan odottamaan seuraavaa ja sitä seuraavaa päivää ja taitaa jemmassa vielä odottaa muutama herkku.


Sitten olikin jo aika lähteä pääsiäiskokolle ja makkaran paistoon. Koko oli tehty siihen lähelle mummulan pellolle ja meidänkin varastosta saatiin hyvästi kaikki kertyneet pahvilaatikot hävitettyä kokon myötä:) Lapsilla oli hauskaa ja niin aikuisillakin ja makkara maistui. Kokolla otetut kuvat olivat aika huonoja ja tämäkin vain äkkiä puhelimen kameralla sivusta näpätty.



Ronttikin pääsi kokolle mukaan pallonsa kanssa ja sai maistaa sekä paistettua, että ei paistettua makkaraa:)


Sitten siihen päälle, kun vielä kahviteltiin ja syötiin herkkuja mummulassa porukalla niin johan oli neiti unen tarpeessa. Äkkiä kotiin, sänkyyn ja uni tulikin hyvin nopeasti neidille niin kuin minullekkin.

Pääsiäinen kyllä suosi ulkoilua mitä mainioin kelein. Aurinko heitti säteitään päivittäin meille ja lämmitti jo hyvin mukavasti päivällä. Öisin oli hyvinkin kylmää, mutta silti ei ole sellaisia hankia jotka olisivat kantaneet kävelyä tai Ronttia. Ulkoilimme siis vain moottirikelkan jälkiä pitkin aamuisin missä Rontti sai vetää neitiä pulkassa.

Sunnuntaina kävimme neidin kanssa lähistöllä olevassa kylpylässä uimassa ja vähän nauttimassa vedestä. Pulikoimme altaassa, neiti sai sukeltaa ja hyppiä reunalta altaaseen ja kiersimme tropiikin jokea useamman kerran. Neiti tykkäsi sitten lopuksi vielä olla siellä ihan pienessä altaassa missä oli sellainen vesiliukumäki minne itse voi kiivetä ja laskea. Ensin sitä laskettiin normaalisti istuen, mutta hetken päästä neiti jo laski pääedellä veteen sieltä. Onneksi poislähtö kuitenkin sujui ihan hyvin ja sauna kutsui.





Tälle talvelle on tullut hiihdettyä ihan luvattoman vähän, kun on vain ollut niin paljon kaikkea muuta niin hiihto on jäänyt. Nyt kuitenkin näillä hienoilla keleillä parina päivänä pääsin hiihtämään ja voi sentään, että se on kyllä mukavaa. Mikä parasta niin ilmat olivat molempina päivinä niin suotuisat. Maanantaina eli 2 pääsiäispäivänä olin hiihtelemässä lähikaupungin laduilla ja ei tarvinut hiihtää yksin. Moni muukin oli tullut laduille nauttimaan auringosta, hyvästä luistosta ja vapaapäivästä. Ladulla kuitenkin sai ihan rauhassa hiihdellä, että ei liikaa ruuhkaa. Suksi kulkikin sen 20 kilometriä heti kertaheitolla. Mikä huippua niin seuraavana päivänä pääsin myös hiihtämään. Nyt suuntasin toiseen suuntaan ja lähelle merenrantaa missä menee todella hyvät ladut myös. Kiertelin ja kaartelin sielä latuja pitkin mäntymetsän ja mökkien keskellä nauttien auringon  paisteesta. Kilometrejäkin kertyi sama määrä kuin edellisenä päivänä. Koska nyt sain rauhassa urheilla niin päätinpä vielä hiihtämisen jälkeen käydä punttisalilla vähän treenaamassa siihen päälle. Sen jälkeen olikin sitten jo suihkun ja ruuan tarpeessa:)


Kyllä näillä laduilla kelpasi hiihdellä.
 Tällainen laavu löytyi sieltä ladun varrelta. Sen verran piti pysähtyä, että kuvan räppäsin:) Arkipäivä oli niin ei ollut ladulla tungosta eikä makkaran paistajia.
 Tarvittavat hiihtovälineet

 Palkitsin itseni treenin jälkeen gainomax palautusjuomalla ja Hesburgerin niin mainiolla kanasalatilla :)

Loppuun vielä kevennys kuvana kaverukset :) Kyllä se Eppu edelleen hengissä on ja aina selviytyy tuolta Rontin alta. Eppu kun ei koskaan rähjää Rontille tai edes heilauta tassua sitä kohti. Makoilee vain ja oikein odottaa Ronttia.



9 kommenttia:

  1. Säähän oot reippaillu. 20km hiihtoa "kylmiltään". Huhhuh! Oli kokolla makoisat makkarat, ja hieno seura :) Kyllä pääsiäiseen kaikkea mahollista mahtuu. Määki oon hiihtäny tänä talvena tuon saman laavun ohi muutaman kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin pitää hiihtää, kun siihen on mahollisuus:)

      Poista
  2. Syvä hatun nosto tuollaisille kilometrimäärille! En pysty lähellekään samaan. Latu kyllä näyttää todella kutsuvalta, mutta pahoin pelkään, että tälle talvelle minun hiihtoni on hiihdelty. Koko ajan on niin paljon kaikkea (niin kuin itsekin totesit), että jostakin päästä täytyy jättää juttuja pois. Mutta eiköhän nuo ladut vedetä ensi talvenakin, joten jospa sitten ryhdistäytyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että paljon on kaikkee muuta ettei joka paikkaan ehdi. Ladut oli kyllä hyvät ja varmasti myös ens talvena löytyy:)

      Poista
  3. OLIPA SIINÄ OHJELMAA YHDEN PÄÄSIÄISEN KOHALLE.kYLLÄ SE ON NÄKÖJÄÄN ITSESTÄ KIINNI,ETTÄ TULISI LÄHDETTYÄ REIPPAILEMAAN.AINA TUNTUU OLEVAN JOKIN ESTE,LIIAN LIUKASTA TAI TUULEE LIIKAA TAI MUUTEN ON FIILIKSET POIS KOHILTAAN.kIPIÄÄKIN TUNTUU KÄYVÄN JOKA PAIKKAAN,JOTEN LIHOTAAN RAUHASSA KOTONA:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinnä ohjelmaa, mutta onneksi oli aikaa kuitenkin nukkua niitä päikkäreitäkin ja ottaa rennosti:)

      Poista
  4. Hyvä pupuidea! Mutta pelastakaa nyt oikeesti tuo Eppu tuon läjän alta, eihän tuommoista kestä kissa katsella. Joku roti koiralle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrtti kyllä Eppu on pelastettu:) Ei ollut ensimmäinen eikä viimenen kertakaan varmaan, kun noin sattui. Eppu oikein kiehnaa itteään Ronttia vaste, että voisitko vähän halailla mua ja Ronttihan halaa:)

      Poista
  5. Olipas kiva katsella kuvia pääsiäisestänne. Kaikkea kivaa teillä on ollut. Pääsiäinen meni täällä päin ihan leväten.
    Hauskanen tuo koira kissa suhde. Ihanat veijarit ja varmaan tosi rakkaat. Emma, kissani, makoilee tässä juuri olkapäilläni. Se tuntuu olevan joskus sille tosi mieluinen paikka.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)