lauantai 12. lokakuuta 2013

Pieni sisustusvimma


Tykkään sisustamisesta, selailla sisustus blogeja ja lehtiä. Katsella ihania kuvia ja sisustusjuttuja haaveilla kaikenlaisesta mitä voisi itse tehdä ja joskus päästä toteuttamaan. Tämän hetkinen asumis tilanne on sellainen, että tilan puutteen vuoksi ei paljon sisustella. Suurin päämäärä on saada jotenkin mahtumaan tarpeelliset tavarat mökkiin ja pitää jokin järjestys. Tänään kuitenkin iski jokin pieni sisustusvimma ja otin kameran käteen ja kuvasin muutaman pienen kohdan meidän kodista.
Jokin aika sitten olin partyliten kutsuilla ja tarjouksessa oli sellainen sopiva kynttiläpaketti jonka ostin. Tämä on yksi niistä kynttilöitä mikä pakettiin kuului. Kivan tuoksuinen ja joulun värinenkin.
 Leijonan taloon tulon jälkeen en uskalla polttaa kynttilöitä kuin sopivissa lyhdyissä mihin ei uteliaat tassut ja häntä helposti joudu. Niinpä partyliten kynttiläkin päätyi tähä lyhtyyn, mutta ihan kivasti sinne sopii.
 Tämä on vanha lyhty mihin mahtuu noide ovien taakse kaksi kynttilää.
 Tykkään torkkupeitoista ja vilteistä kovasti ja niitä on hyvä olla sohvan lähettyvillä. Toiseen koriin on laitettu neidin punaiset lapin tossut ja minun untuvatossut odottamaan talvea.
 
 
Olen ollut hyvin tyytyväinen, kun neidille ostettiin ikeasta pinnasänky josta saa kokonaan toisen laidan irti ja siihen kuului mukana tuollainen matalalaita. Edelleen neiti sinnä nukkuu ja hyvin toimii. Vuodekatos sänkyyn on kirppikseltä löytynyt ja iso kasa pehmoja/unikavereita on päässyt sängyn päälle. Jokin aika sitten H&M tilatut nuo  minityynyt jotka olivat aika söpön kokoiset ja kivat kuvat.

 
Tämä pieni naulakko kantaa minun sekä neidi ensimmäiset mekot ja minun vanhat kengät. 
Tämä seinään kiinnitettävä teline on ollut hyvä korujen säilytykseen.
Pieniä kivoja esineitä neidin lipaston päältä.
 

8 kommenttia:

  1. Kynttilät on ihania näin syksyn pimeinä iltoina :) määki sytytin tänä-iltana pihalle yhteensä 9 kynttilää :) pienillä yksityiskohilla, saa yllättävän hienoa sisustusta aikaseks! Hyvää viikonloppua, ja tunnelmallisia hetkiä kynttilöiden parisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät on kyllä mukavia ja tunnelmallisia. Meillä palaa ulkona vielä nuo aurinkokennovalot joten ei olla vielä ulkolyhtyjä kaivettu esiin ollenkaan, mutta pikkuhiljaa. Hyvää viikonloppua sinnekkin!

      Poista
  2. Kissataloudessa saakin olla tarkkana missä kynttilöitä polttaa....Niilo ei onneksi kovin korkealle yletä...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa olla tarkkana missä kynttilöitä polttaa ettei sinne eksy liian uteliaita karvaturreja tai pieniä sormia.

      Poista
  3. Mullekin on siunaantunut kynttilöitä ja kynttiläkippoja,mutta olen kauhukseni huomannut ,etten juurikaan polttele niitä.Kaapit pullottaa polttamattomia kynttilöitä.Tarttis varmaan terästäytyä ja ruveta tunnelmoimaan.Nyt pimenevässä syksyssä ne pääsisivätkin oikein kunnolla valaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain Sirkka kaivat kaapista kynttilöitä esiin ja pistät iltasella palamaan, kun illat jo pimenee kovaa vauhtia.

      Poista
  4. Sisustelu ja nihin liittyvien lehtien selailu on mullekin mieluista puuhaa. Partyliten kynttiläjutut on kyllä tosi ihania. En ole itse koskaan kutsuilla käynyt, mutta äiti on antanut monenlaisia kaunistuksia sieltä ja nythän niitä juuri on oivallisinta polttaa. Hienoja kankaita noissa alemman postauksen vaatteissa. En uskaltais edes yrittää jonkun vaatteen ompelua. Tyydyn ompelemaan "suoraa" saumaa vaikka tyynyliinoiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustuslehdet ja blogit on kyllä mukavaa ajanvietettä :) Partyliten kynttilät on kyllä nättejä, mutta aika hinnakkaita myös. Ompelu intoa sinne :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)