torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Nämä kuvat on poimittu viime vuotisesta itsenäisyyspäivän päivästä. Koska toinen blogi jossa kuvat olivat viime vuonna tuhoontui, joten nyt voin hyvällä mielellä laittaa kuvat tänne uuteen blogiin. Jostain tietystä syystä tämän vuoden joulunodotus on vähän erilaista kuin viime vuonna. Tänä vuonna ei ole tällaisia kuvia tullut otettua joten fiilistelen viime vuoden kuvilla. Viime vuonna itsenäisyyspäivän kunniaksi olin leiponut jo suomi-piparkakkuja. Nyt on piparkakakut vielä leipomatta.
 

Tämä orgidea kukki viime vuonna myös itsenäisyyspäivänä. Sama kukka kukkii edelleen täällä meidän nykyisessä kodissamme vaikka sekin matkasi sen reilu 500 km muiden muutto tavaroiden kanssa. Orkidea oli myös hyvin huonolla hoidolla meidän jo ollessa täällä ja sen odottaessa vasta pääsyä uuteen paikkaan. Kuitenkin se sinnitteli vähällä kastelulla ja huonolla hoidolla tänne saakka. Entisessä kodissa sillä oli keittiön ikkunalla ilmeisesti oivallinen paikka joka täytti kaikki sen tarpeet sillä siellä se kukoisti huimasti ja jaksoi kukkia. En usko, että nykyinen paikka on orgidealle niin hyvä, mutta nähtäväksi jää pysyykö se hengissä täällä.

Viime vuonna olin leiponut itsenäisyyspäin kunniaksi after eight juustokakun ja vähän erilaisemman voileipäkakun, jonka nimeä en enään muista. Juustokakku oli muistin mukaan hvyää, mutta voileipäkakku sellaista ettei sitä toiste kannata tehdä...ehkä siksipä nimikään ei muistunut näin vuoden päästä mieleen:)
Nämä samat kaverukset nauttivat onneksi tämänkin vuoden itsenäisyyspäivästä vaikka kuva on vuoden takaa.
 Täytyy sanoa, että nyt blogin päivittäminen on sujunut ongelmitta ja suht nopeasti. Viime kerralla itse kuvien lataaminen kesti tuhottoman kauan. Voisiko nopeus nyt johtua siitä, että meidän nettilinjaa on käyty korjaamassa:)
Nyt on hyvä nauttia linnajuhlista ja kynttilöistä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!!

5 kommenttia:

  1. Voi miten upeita kuvia olit ladannut blokiisi.Kyllä suomen itsenäisyys on niin kovalla hinnalla hankittu,että jotenkin sitä haluaa juhlistaa,jos ei muuten niin liputuksella.

    VastaaPoista
  2. Miten sää hoidat tuota orkideaa, että se jaksaa noin hienosti kukkia? Sanot, että se on ollut huonolla hoidolla, mutta ilmeisesti huono hoito on tässä tapauksessa tosi hyvää. Mulla on ollut useampi orkidea elämäni aikana ja jokaisen oon saanut tapettua hyvin nopsaan, vaikka muka oon noudattanut hoito-ohjeita. Oisko siis jotain vinkkejä...

    VastaaPoista
  3. Oo.. Kiva nähdä Eppuakin välillä :) Sitä ei ole pitkään aikaan näkynyt blogissa, toki tuossa Rontin kaverikuvassa se on, mutta muuten. :)Terveisiä sinne kaikille, ja täälläkin katseltiin Linnanjuhlia, ja kynttilöitä polteltiin. Määki tykkään orkkideoista, koska ne on ihan hienoja, ja ei haittaa vaikka ei aina muistakkaan kastella. Sain synttärilahjaks Sedältäni ja vaimoltansa kukan, nimestä ei hajuakaan, ja se on vieläkin hengissä! :) Olen ollut erittäin ylpeä kun se on vielä vihreänä. Siinä siis ei ole koskaan ollut kuin lehtiä. Hienoja kuvia oot todellakin ottanut. Määki tein eilen Suomipipareita. Ensinmäistä kertaa, sillä muotilla xD

    VastaaPoista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Erityisesti mielenkiintoni heräsi lukiessani after eight-juustokakusta! Se ei voi olla muutakuin taivaallista! Onko ohje jossakin kopioitavissa?? ;) Mukavaa Joulua!

    VastaaPoista
  5. PeePee orkidea on ollut kyllä huonolla hoidolla, että neuvoja ei oikein ole antaa. Mä oletan, että se kasvo entisessä kodissa sen takia niin hyvin, että se ikkunalauta oli melkein aina auringossa, jos aurinko vähänkään paisto eli valoa oli riittävästi. Muuta en oikein keksi, sillä hoito oli aika puutteellista.
    Kodin Onni tuo after eight-juustokakkun ohje on otettu vain kirjoittamalla nimi googleen ja sieltä bongaamalla:)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)