perjantai 16. marraskuuta 2012

Jotain jouluista

Tänä syksynä olen hankkinut kaksi uutta joulukirjaa. Toisessa kirjoista on kyllä muutakin kuin joulua. Olen odottanut näitten ilmestymistä jo jonkun aikaa. Toisten blogeista olen seurannut kirjasta kirjoitettuja juttuja. Ensimmäinen kirja minkä sain niin oli nimeltään Tervetuloa Joulu, kolme tunnelmallista joulukotia. Kirjassa on ihania joulu koteja johon pääsee kirjan mukana vierailemaan. Tosi ihana kirja jota kannatti odottaa.


Toinen odottamani kirja oli Ilona Pietilän Talven Taikaa. Tämän kirjan sain eilen käsiini ja se on ihan mielettömän ihana. Kirjassa on syksyisiä juttja ja sitten tulee joulujutut ja lopuksi vielä keväisiä juttuja. Ihan mielettömän kivoja ideoita ja vanhojen tavaroiden hyödyntämistä :) Huippukirja todella mitä ihana lukea sohvan nurkassa ja vähän mutustella jouluista suklaata:)


Nämä ovat vanhempia joulukirjoja mitä tulee joka joulu kuitenkin selattua läpi ja mietittyä, että voi kun olisi aikaa tehdä kaikkea pientä kivaa...

 

 

7 kommenttia:

  1. Mulla ei oo yhtään joulukirjaa, mutta joululehtiä on tullut vuosien varrella ostettua sitten sitäkin enemmän. Kirjastosta oon kyllä jouluisia kirjoja lainannut ja juuri noita kahta uusinta kirjaa oon odottanut, josko ne tänne kotokylän kirjastoon tiensä löytäisivät.

    VastaaPoista
  2. Nuo uusimmat kirjat on olleet kovasti esillä blogimaailmassa. Mun ei ole myöskään tullut ostettua joulukirjoja, kun oon niin surkea käsitöissä, etten kuitenkaan saisi mitään sieltä aikaiseksi. Mutta varmaan toimisivat ihan vain katselukirjoina.

    VastaaPoista
  3. PeePee ja Outi joo kirjat ovat olleet kovin esillä täällä blogimaailmassa. Voin kyllä suositella noita ovat kerrassaan ihania. Varsinkin tuo Ilona Pietilän kirja on huippu niin kuin hänen kaikki aikaisemmatkin. Mulle on kyllä kertynyt noita joulukirjojakin jonkun verran :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on hetkinen..... Täytyy oikein miettiä :D joulukirjoja meillä ei taida olla, mutta joululehtiä on senkin eestä. Tuo Tervetuloa Joulu kirja näyttää toooosi "mehevältä" ja ihanalta :)

    VastaaPoista
  5. Blogistani löytyy sinulle yksi juttu. Käyppä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  6. PeePee kävin kurkkimassa. Poimin sen sieltä blogiini kun saan kotona laajakaistan toimimaan :)

    VastaaPoista
  7. Kiva että vierailit blogissani jättäen kommenttia. :)
    Itse olen aivan koukussa joulukirjoihin! Olenkin haalinut kirjoja ja lehtiä joulusta kasapäin! :D Ja niiden parhaus lienee siinä etteivät ne vanhene, vaan niitä voi selata uudelleen vuodesta toiseen. Kummeiltani sain eilen lahjaksi Otavan Herkullista Joulua-kirjan joka sisälsi niin ihania ohjeita että eihän tässä malta aattoa odotella enempää! :D
    Mukavaa Joulua!

    VastaaPoista