torstai 11. heinäkuuta 2013

Kanamaista menoa.

Kesä etenee kovaa vauhtia. Mun hyvä lupaus/yritys päivittää blogia on näin kesällä kyllä jäänyt. Aika lailla päivät menee tuolla ulkona touhutessa tai vain oleillessa ja sitten illalla sisällä ei enään jaksa kaivaa nettiä esille. Nyt kun tyhjensinki kameran ja puhelimen kuvista niin johan siellä oli monta sataa kuvaa taas tullut otettu. Jotain taidan tänne sitten laitella mitä touhuttua on tullut.

Kanat ovat munineet hyvällä vauhdilla ja munia on riittänyt:) Jotenkin vähän on tullut leivottua koko kesänä, että pitäisi siinnä petrata. No kuitenkin ensimmäisistä mansikoista tein britatortun ja tietenkin käytin omia kananmunia siihen:)

Leipoessa huomaa, kun käyttää omia kananmunia kuin keltaisia leivonnaisista tulee. Tässä otettu kuva siitä kuinka ihanan keltaisia kakuista tulee.


Enään ei myöskään kananmunan kuoret mene meillä roskiin vaan ne pestään, kuivataan, murskataan ja annetaan kanoille. Tuntuu olevan oikein kanojen herkkua.
 Tässä valmis britatorttu ja ai että ne ensimmäiset mansikat ovat niin hyviä
 Päätettiin neidin kanssa yksi päivä, että kokeillaanpas vähän ulkoiluttaa kanoja häkin toisella puolella. Kivastihan ne tepastelivat vihreällä nurmella. Kissat olivat ulkoilemassa omassa häkissään ja voitte kait vain kuvitella miten kyttäilivät, kun kanat tepastelivat verkon toisella puolella.

4 kommenttia:

  1. Britakakku on tosi herkkua. :) Miten kanat pärjäsivät pihalla? Oliko ne helppo saada takaisin häkkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pärjäsivät pihalla ja aika helppo oli houkutella ruuan avulla takaisin omaan häkkiin. Ruskeat kanat ovat hyvinkin kesyjä, mutta mustat kanat ja kukko aika arkoja. Saatiin kaikki kuitenkin takaisin :)Ehkäpä näin lomalla ulkoilutetaan toistekkin.

      Poista
  2. Kyllä ovat komeita nuo kanat.Ja muniakin on kuulemani mukaan tullut aivan mukavasti.Työtä ja riesaahan kaikista eläimitä on,mutta se ei taida koskea teijän taloutta.Asenne ratkaisee.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on muniakin kiitettävästk tullut:-) kyllähän ne kananmunat helpommin kaupasta saisi:-) eläimistä on aina työtä jne.. mutta sitten myös iloa. Aika hauskoja veitikoita nämäkin kanat ovat:-)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)