maanantai 3. joulukuuta 2018

Joulukuu alkanut


Kalenteri on käännetty joulukuun puolelle ja ensimmäinen adventtikin oli eilen. Pieniä jouluvalmisteluja on alettu tehdä. Ainakin koristeita ja jouluvaloja on kaivettu esille. Joulukalenterin luukkuja on saanut aukaista ja kynttilöitä olen kyllä poltellut jo koko syksyn. En tiedä kenen kirjoittamia ja mistä olen nämä seuraavat ajatelmat joskus itselleni tallentanut, mutta ne sopivat hyvin tähän joulukuun alkuun.

"Jouluihminen vetäytyy pimeyden turvin sisälle kotiinsa
ja rakentaa joulustaan pienillä eleillä nautinnollisen pitkän seikkailun."

 

"sytytä kynttilä,
hiljennyt tovi,
avaa joululle ovi.
Tunne kuinka
joulun henki
on läsnä hiljaisuudessa"
Muutamia jouluisia kuvia mitä joulujuttuja olemme kotona kaivaneet esille. Neiti kaivoi laatikosta meidän adventtikynttelikön minkä olen joskus kirpparilta hyvänä löytönä löytänyt. Adventtikynttelikkö kuuluu maileg-sarjaan. Takana näkyy meidän ruokapöydän uusi sohvapenkki. Ihana hankinta ja odotan uutta ruokapöytää vielä saapuvan :)
 
 
Jouluinen asetelma on päässyt koristamaan vitriiniä. Ihana löytö oli tuo lumiukko elokuvan aito figuuri lumiukko. Näin tuon lumiukon niin oli pakko heti hankkia ja siitä se asetelma idea sitten lähtikin :)
 
 
Ulos terassille piti laittaa vähän jotain jouluista myös. Vanha naulakko sai paikkansa terassin seinältä ja siihen pääsi koristeita roikkumaan.
 
 
Terassin pöytä sai myös vähän jouluista ilmettä.
 
 
Viime jouluna hankin meille tuollaisen valoporon. Olin haaveillut myös tuollaisesta valohirvestä, mutta en raaskinut ostaa. Tänä vuonna satuin löytämään sopivan tarjouksen niin porolle tuli hirvi seuraksi. Tämä kuva on otettu silloin, kun meillä oli vielä lunta muutama sentti maassa. Nyt on lumet sulaneet ja maa on musta.
 
 
Kynttilöitä tykkään poltella kovasti ja nämä seuraavat ovat uusia hankintoja tänä syksynä. Kynttilöitä on näissä poltettu ihan kiitettävästi jo.
 
 
Tällaisesta lattiakyntteliköstä olen haaveillut jo pitkään, että olisi kiva saada. Satuttiin neidin kanssa syksyllä olemaan lähikaupungin tavaratalossa ja siellähän sattui olemaan tämä juuri tarjouksessa. Nostettiin heti kärryyn, että tämä on saatava. Silloin ei kyllä oikein ollut vielä paikkaa tiedossa, että mihin laittaisin. Kynttelikkö kuitenkin löysi paikkansa takan ja kissavitriinin vierestä olohuoneesta.
 
Mukavaa joulunaikaa lukijoille!



10 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia siellä ja niin jouluista. Mukavaa joulunaikaa myös sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Teilläpä on jo jouluset asetelmat. Mukavoo joulunodotusta teille sinne Kissankulmaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Mukavaa joulunodotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. iik:) miten sulonen possu-adventtikynttelikkö:)
    ihanan jouluista!!
    Paras-vuoden aika on joulu...niitten neljän lisäksi:)))
    Ihanaa joulun odotusta sinne Kissankulmaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin :) Joulu on kyllä mukavaa aikaa. Hyvää joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  5. Oi, me haluttais kans niin kovin tuollaiset valoporot! Ne olis niin hienot tuohon meidän etupihalle. Toinen saisi olla sellainen joka mukamas mutustelisi nurmikkoa ja toinen tuollainen ylväs pää ylhäällä oleva. Ehkä jonain päivänä meilläkin.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran hintavia nämä on, että piti jakaa useammalle vuodelle hankintaa. Sellainen ruohoa mutusteleva poro on kyllä nätti myös.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)