sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ompelua ja kissan tuhoja

Tällä viikolla minun vapaapäivät sattuivat jo viikolle. Toiset ovat viettäneet täällä meidän alueella tällä viikolla hiihtolomaa. Mutta minun ja neidin hiihtoloma alkaa vasta ensi viikolla. Ei niin tarkkaa milloin viettää lomaa kun ei ole koululaista. Olin suunnitellut että ompelen vapaapäivänä itselleni merinovilla alusasun tulevaa reissua varten. Niipä tilasin merinovilla kangasta nettikaupasta ja tilaus saapui onneksi vapaapäiväksi.  Ensimmäisenä päivänä ompelin alusasun melkein valmiiksi. Ajattelin että jätän saumurin pöydälle yöksi ja viimeistelen seuraavana päivänä. Mutta sitten omi puuttunut peliin meidän Eppu kissa. Eppu on kyllä sellainen tuholainen. Eppu oli nimittäin purrut yön aikana kaikki saumurin langat poikki. Mulle on vielä aika uus tuttavuus tämä pöytä saumuri joten mun taidoilla en saanut konetta tekemään kunnon jälkeä. Onneksi läheltä löytyi apua ja ammattitaitoa ja soitin veljen vaimon hätiin. Niinpä me sitten laotettiin lankoja uusiksi ja säädettiin vähän kaikkee ja loppujen lopuksi kone alkoi tehdä hyvää jälkeä☺

siitä innostuneena tein oman merinovilla asun valmiiksi ja nopsaa vielä neidille hello kitty tunika joka onnistui yli odotusten noin nopeasti toteutettuna. Oli oikein harmi laittaa kone pois kun oli niin kiva pitkästä aikas ommella. Niin ja minä todellakin laitan tästä lähtien saumurin piiloon Eppu kissalta! Kyllä se Eppu sellaisen projektin järjesti.


Nyt sitten pääsen testaamaan miten merinovilla toimii käytännössä. Ne jotka sitä käyttävät kehuvat sitä niin kovasti. Nyt siis testaamaan☺

Hyvää naistenpäivää lukijat!

Tämä postaus on tehty puhelimella joten jos on kirjoitusvirheitä kovin tai muuten ihmeellisyyksiä niin saattaapi johtua siitä.

4 kommenttia:

  1. Hienoja ompeluksia! Ja samoin hienoja kakkuja edellisessä postauksessa! Käsin tehdessä saa mukavasti näkyviä asioita aikaan ja kivaa puuhaa itselle. Toivottavasti kissa pysyy kaukana saumurista tämän jälkeen... :) Mukavaa lomaviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Meillä kissat puree aina villalangat poikki sekunneissa, joten en voi kutoa enää. Mutta ompelulangat ne kyllä antaa olla :)

    VastaaPoista
  3. Söötit ompelukset! Sieluni silmin näen kisun hääräävän saumurin kanssa :D Hyvä on täällä nykyisin kissattoman kissafanin naureskella.
    Hyvää Naistenpäivää Kissankulman naisille!

    VastaaPoista
  4. Ihania ompelujuttuja olet tehnyt. Kiva katsoa, kunnei itsellä ole tuota taitoa. Sitten on niin kivoja leipomisjuttuja. Ja parasta vielä, ihanat kissat. Minulla on kanssa Emma.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)