tiistai 3. helmikuuta 2015

Viikonlopun puuhailuja

Viikonloppuna tuli touhuttua kaikenlaista pientä puuhaa. Ohjelmassa oli kanalan ja pupulan siivousta. Tässä vähän materiaalia siihen touhuun.
 Kanaset tykkäs taas puhtaista puruista ja uusista herkuista mitä tässä maistellaan.
 Tässä kanasten herkkuja. Nimittäin puolukanvarpuja mitkä oli jäätyneet ämpärin pohjalle. Ai että mitä herkkua näytti olevan :)
 Hiihdeltiin myös tässä meidän kotikulmilla. Mikä parasta, kun latu menee ihan vieressä niin voidaan ottaa Ronttikin mukaan lenkkeilemään. Pitänee velipoikaa kiittää siitä, että on käynyt meille tekemässä lähiladun :)
 Lauantaina suuntasimme neidin kanssa lähiseudun laskettelumäkeen. Olemme käyneet siellä tänä talvena useamman kerran opettelemassa laskettelua. Kyllä se on aina yhtä kivaa molempien mielestä :) Makkarat paistettiin myös kodassa siellä ja nautittiin mehua. Hyvä oli retki taas sinne.
 Leivottiin myös yksi päivä pullaa ja tässä pitkoista vähän kuvaa.
 Neiti oli apuna sokerin laittamisessa ja sitä sokeria tuli kyllä varmasti reilusti :)
Lumitöitähän on myös saanut tehdä ihan urakalla tänä talvena, mutta toisaalta on se kiva kun talvella on lunta.


Meidän uusin muumimuki ja minusta tämä muki on ehkä kaikkien ihanin muki mitä on tähän mennessä ilmestynyt, ai että tykkään :)

Ennen joulua mulla oli projektina oppia tekemään täydellisiä macarons-leivoksia. No ennen joulua sain muutamia onnistuneita vedoksia. Pitihän niitä taas kokeilla, mutta näitten tekeminen on kyllä tähtitiedettä. Tein näitä varmaan 5-6 pellillistä. Yks pellilliinen meni suoraan paiston jälkeen roskiin. Useampi pelti meni muuten piloille ja varmaan yks pelti oli täydellisiä leivoksia. Samasta taikinasta tehty ja yritetty paistaa samalla tapaa, mutta joku menee kuitenkin aina pieleen. Voi sentään... No ei auta kuin yrittää taas lisää jossakin vaiheessa.
 Tässä kuvassa pellillä on aika täydellisesti paistuneita leivoksen kuoria ja ne vielä irtos ihan itsestään paperista :)

5 kommenttia:

  1. Macaroneja NAM! Mä en ole vielä koskaan uskaltanut yrittää niitä

    VastaaPoista
  2. Macaronit on kyllä hyviä :) Kyllä ne yleensä hyvältä maistuu vaikka ulkonäkö oliskin vähän huonompi. Mulla vain ollut tavoitteena oppia tekemään myös hyvän näköisiä, mutta vaikeeta on. Lisää harjoittelua siis vain :)

    VastaaPoista
  3. Onko tuossa muumimukissa katto? Juodaanko siitä pillillä, vai kuuluuko se ottaa pois käytön ajaksi;) En oo aikoihin käynyt missään isommissa kaupoissa ajan kanssa kiertelemässä, niin en tiiä mistään uutuuksista mitään.
    Kivoja puuhia ja kuvia jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimukin katto on vain pahvista ja koriste eli se kyllä poistetaan mukin päältä ennen kuin juodaan. Me ei olla otettu edes vielä käyttöön,kun se on jotenkin nin nätti tuon katon kanssa koristeena:)

      Poista
    2. PeePee, joka ei jaksanut kirjautua14. helmikuuta 2015 klo 6.35

      On kyllä tosi nätti muki ja kuvassa katto näytti siltä, että se on samaa materiaalia kuin mukikin. Kaunis koriste:)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)