lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksy saapuu

Syksy etenee kovaa vauhtia ja yöpakkasia ollut myös. Tässäpä vähän syksyisiä kuvia  mitä tullut otettua. Flunssa on viipynyt jo liian pitkään Kissankulmassa, mutta ehkä kohta oltaisiin voitolla siitä.
 
Mummulan omenapuu tuotti omenoita runsaasti tänä vuonna ja niistä valmistui hilloa ja omenapiirakkaa.
 
Myös mummun viinirypäle tuotti satoa melkein ämpärillisen ja myös niistä tuli hilloa.

 
Heinäseiväs pihakoristeissa ei enää roiku kukka-amppeli vaan myrskylyhty.

Yksillä Partyliten kutsuilla olen tänä syksynä käynyt ja sieltä mukaan lähti tämä siili. Entuudestaan omistamani puput saivat nyt siilin kaveriksi.

Omenapiirakka ja korvapuusteja tuli yksi päivä leivottua. Omenapiirakka ei kyllä ulkonäöllisesti ole kovin erikoinen, mutta maku on hyvä. Korvapuustit onnistuivat kerrankin hyvin.

 
Tänä syksynä olen myös tehnyt lisää hedelmäpuu hankintoja alesta. Mukaan lähti kaksi omenapuuta ja yksi kirsikkapuu.
 
Viime syksynä istuttamani päärynäpuu tuotti tänä vuonna jo monta makeaa päärynää:)

 
Kesäkukat ovat pikkuhiljaa vaihtuneet syksy istutuksiin.




2 kommenttia:

  1. Valehtelematta sanon, että tuijotin tuota korvapuustikuvaa varmaan minuutin. Ihan täy-del-li-sen muotoisia. En oo ikinä onnistunut tekemään korvapuusteista noin hyvän näköisiä. Nykyään leivonkin ne vuokiin, niin eivät lopullisesti leviä;D
    Tosi kauniita syksyasetelmia sulla pihassa ja lyhdyt kuuluu tietenkin asiaan. Ja tuo potkukelkka, sopii hienosti asetelmaan mukaan. Oli kiva nähä tänään, vaikkakin pikaisesti. Hyvää viikonlopun jatkoa Kissankulmaan!

    VastaaPoista
  2. Nättejä asetelmia ja herkullista syksyn satoa! Yhdyn yläpuoliseen kommenttiin korvapuusteista, vaikuttavaa!! Meidän istuttamat (viisi kpl) omenapuuta tuottivat yhteensä kolme omenaa. Ei ollut säilöntäongelmia. Päädyimme haukkaamaan niistä vuorotellen. Oletko kokeillut luumupuuta? Mulle joku suositteli, että täällä menestyisi kuulemma sellainen. Luulisi, että jos päärynäpuu menestyy niin kai myös luumut. Mukavaa lokakuuta ja toivotaan flunssapöpöille kyytiä!

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)