maanantai 15. syyskuuta 2014

Piiiitkästä aikaa eloa

Osaankohan enää päivittää blogia, kun viime kerrasta on niin kauan? Onko tällä blogilla enää seuraajia ollenkaan? Siinnäpä pari kysymystä näin sunnuntai-illan ratoksi. Kissankulmanväki on hengissä edelleen ja touhuillutkin niitä näitä, mutta blogi on ollut hiljainen koko kesä. Miksi näin niin en edes oikein tiedä. Kait se oli sellainen luova tauko tähän bloggaamiseen. Voin sanoa, että en kyllä juuri ole edes kesän aikana vieraillut teidän muiden blogeissakaan. Läppäri on melkein koko kesän ollut vaatekomeron alimmalla hyllyllä odottamassa tätä hetkeä, että milloin tuntuu taas siltä että voisi jotain kirjoittaa.
 
Kesä meni ja siitä on nautittu kissankulmassa. Paljon tuli puuhailtua pihalla kaikenlaista, vähän reissattu, uitu ja nautittu auringosta. Nautittu kesälomasta ja vain olemisesta kaiken touhuilun keskellä. Kasvimaa oli ja kukkapenkkejä on. Jotenkin vain tuntu ettei oikein mikään kunnolla onnistunut tänä kesänä. Jotenkin se niin kylmä alkukesä verotti kasvienkin osalta. No saatiin kuitenkin aika hyvä sato kasvimaalta. Jopa porkkanat kasvoivat ja vähissä tomaatitkin ennättivät avomaalla tuottaa satoa. Kukkapenkissäkin kukkia on kukkinut, mutta ei ehkä niin hyvin kuin olisin toivonut.
Tässä nyt näin pitkän tauon jälkeen muutamia kuvia kesän varrelta.
 

















 
Sunnuntai-iltana aloitettu postaus, mutta maanantai-iltana lopetettu :) Ehkäpä tämä blogin päivittäminen tästä taas lähtee.
Hyvää alkavaa viikkoa lukijoille!
 
 
 
 


10 kommenttia:

  1. Kuin tilauksesta olit päivittänyt blogiasi ja kesäkuvia laittanut,kun juuri kotiuduin sieltä "eläintarhareissulta".Paljon sulla on mukavia pikkuotuksia siellä pihapiirissä.Kiitos että sain visiitin tehdä Pieni maalaisidylli parhaimmillaan.Ei muuta kuin jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävitte meille ja tervetuloa toistekkin :)

      Poista
  2. Kiva, että olet palannut linjoille! Ja tulipahan samalla tuulahdus kesästä noiden kuvien myötä. Syksyä pukkaa jo kovaa vauhtia ja syysleimut kukkii sen kunniaksi. Minä istuttelin eilen jo kanervat parvekkeelle ja tänään pesin ulkokalusteet talviteloille. Siitä se syksyn tulo vääjäämättä lähestyy. Mukavia pimeneviä iltoja Kissankulmaan! Pannaan lyhdyt palamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ole täällä piipahtanut. Lyhtyjä nyt jo poltellaan :) Hyvää syksyä sinnekkin suunnalle.

      Poista
  3. Täällä ollaan, lukemassa sun uusinta päivitystä ja odottamassa seuraavia. :) Olipas hauska tuo viimeisen kuvan taulu kukkapenkissäsi. Mistä olet sellaisen hommannut? Sopisi meidänkin kukkapenkkiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit. Tuo oli minusta kans tosi hyvä taulu ja sopii mulle koska kaikki ei tarvi olla niin justiinsa :) Taulun olen kesällä hankkinut halpa-hallista.

      Poista
  4. Linjoilla ollaan ja uusia postauksia odotetaan innolla:)

    VastaaPoista
  5. kyllä joka välissä on kurkattu kuuluuko mitään.... HooVee

    VastaaPoista