lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät on täällä..

Kyllä se kevät sitten otti ja tuli rytinällä viimeinkin. Viimeiset lumen rippeet hävisivät vesisateen myötä ihan yhtäkkiä. Enään pihalla on muutama pieni lumikasa jäljellä. Mitäs kaikkea se lumen pois sulaaminen tuolta pihalta paljastikaan. Kaikkea ei niin kaunista. Piha on ihan muran ja kuran peitoissa, se kohta missä on vähän ruohoa on hyvin pitkää ruohoa, kaikkea ylläreitä sieltä löytyi:) Onneksi aurinko on myös paistanut aika kivasti ja kuivattanut vähän tuota pihaa. Osa nurmikko kohdasta on jo vähän kuivahtanut. Olempa tuossa pihalla vähän haravaa jo heiluttanut. Siltä osin, että syksyllä kun nurmikko jäi ajamatta ja se oli hyvin pitkä niin nyt olen vähän harvalla kuopsuttanut sitä kuollutta nurmikkoa pois.
Talvella pidettiin nuotiota useamman kerran pihalla ja sieltähän ne jämät löyty, kun lumet sulasivat...

 
Tässäpä talvella oli se loisto liukumäki, mutta nyt näyttää tältä...


Mikäs se tämä onkaan joka lumesta paljastuu... Ei kuitenkaan mikään eläin tänne ole kuollut vaan se onkin Rontin hautaama luu talven aikana...

Tämä oli hyvää ostos syksyllä ja se oli kovassa käytössä talvella. Karu paljastus vain sitten keväällä tuo lintulaudan alus, mutta onneksi oli lintuja talvella. Sinneppä peittyy sitten, kun nurmikko alkaa kunnolla kasvaa...

Tämä istus koristi ovenpieltä syksyllä ja näytti hyvältä, mutta nyt siitä on vain muisto jälellä... Odotan että sulaisi niin paljon, että saisin kiskaista kanervat pois ja katsoa nouseeko sinne alle kylvämäni kukkasipulit pintaan...

Kas kuusenlatvassa oksien alla.... Mahtava määrä käpyjä...



Mikäs ihana kuralätäkkö se tässä onkaan...



Tähän suunnittelin jo ulkona ollessa kivikko kukkapenkkiä ja kiviaitaa alkavaksi tuosta isosta kivestä...
 

 Tähän suunnittelin kiviaitaa joka katkaisisi sen, että piha loppuu tähän...
 Tämmöinen löytö oli tuolla pihan rajalla myös... Ilmeisesti joskus aikoinaan ollut joku kivikkokukkapenkki. Yritin kuumeisesti repiä niitä vielä jäätyneitää kiviä siitä irti sillä sen aion  hajottaa... Mutta kivet otan tietenkin talteen sillä kivet on ihan parhaita ja hamstraan niitä kunnolla tulevaa varten...
 Muurahaisia!!!! Kävin neidille näyttämässä muurahaispesää joka oli vähän jo heräillyt aurinkoisena päivänää eloon. No siinnähän se neiti sitten olisi kyykistellyt ja vietellyt aikaa vaikka kuinka, joten huudon kanssa sieltä sitten loppupelissä lähdettiin pois. Nukkumaan mennessäkin tuntui neidistä vielä, että onko muurahaisia täällä ;)
 Viimeisinä lumia pihalla ollessa ja niitä neidin lapioidessa yritti tarjoilla vielä Rontillekkin lumiherkkua, mutta Ronttia kiinnosti tuo pallo enemmän kyllä...
 Tällaisen löydön tein tuolta pihalla olevasta vanhasta vajasta. Tällä taitaa olla jo museoarvoa, mutta oli verrattavan hyvä peli juuri tuohon mun käyttötarkoitukseen. Eli haravoin pihalta kuollutta pitkää heinää pois, hyvä peli jota täytyy säilyttää huolella:)
 Tässä ainut nurtsi kohta meidän pihalla jota olen yrittänyt harata. Ei vielä viherrä, mutta kyllä sekin aika kohta tulee...
 Tässäpä Rontista lähikuva ja minusta aikasta hyvä...
 
On myös tullut bongattua jo kevätlintuja tälle keväälle. Vesikin on tuossa ohi virtaavassa joessa aika korkealla ja jäät vielä killottavat paikallaan...
 
Kurjet ne olivat saapuneet jo pellolle huutelemaan. Ne ovat mielestäni jotenkin tosi hienoja lintuja...
 Sinisorsatkin ne olivat jo saapuneet jäiden sekaan uiskentelemaan...
 
Olin kyllä myös ajatellut, että tänä keväänä en kylvä enkä esikasvata yhtään mitään. Johtusen siitä, että tila on tällä hetkelle hvyin rajallinen, minulla ei ole tällä hetkellä puutarhaa mihin istuttaa kylvöksiä eikä kasvihuonetta... No mitenkäs kuitenkin kävi. Innostuin selaamaan puutarha aiheisia blogeja ja siitä kuinka ihmiset olivat kylväneet kaikkea kivaa ikkunalle. No satuin myös löytämään jostain sellaisen kukan kuin pioniunikko. Kuvat näyttivät hienoilta ja niitä siemeniä oli pakko tilata. Tein tilauksen netistä ja nehän tulivatkin ihan kohta postilaatikkoon. Onneksi ne kukat voi kylvää suoraan kasvualustaan joten esikasvatukselta säästyttiin. Sitten toinen mihin hairahduin oli kukkasipulit. Tilasinkin sitten yhtäkkiä 120 kukkasipulia erilaisia ihani kukkia. Niissähän tietenkin luki, että esikasvatus jouduttaa kukintaa. No tänne ne eivät mahtuneet esikasvamaan joten onneksi sain ne äidilleni erinäisiin paikkoihin kasvamaan. Nyt sitten jännään, että kasvavatko ja miten.
 
No sitten käytiin tänään neidin kanssa hakemassa multaa noille sipuleille ja sitten mukaan tarttuihin muutama siemenpussi... Ajattelin vähän yrttejä kokeilla esikasvattaa ja minulle ihan uutta kasvia kuin pinaatti. En ole sitä koskaa kasvattanut, mutta nyt kokeilen. Neiti ja minä myöskin tykkään noista kaupan pinaattiletuista puolukkahillon kera. Maistuvat hyviltä aina välillä. Mielessä siis siintää ajatus, että omalla maalla kasvatetusta pinaatista tulisi varmaan maukkaita pinaattilettuja :) Nähtäväksi jää tämä toteutuuko vai tyydytäänkö kaupan pakastealtaa pinaattiin...
 
Tässä muutama kuva joen rannasta... Vettä on jä jäät vielä paikallaan...
 

 Voi pihapuu, jos sä tarinoita kertoa osaisit...
 
Tässä sitten osaa mun illan kylvöksistä... Uhkaavasti Eppu niitä on jo ihastelemassa, joten nähtäväksi jää miten kauan ne hengissä sitte pysyvät. Asiasta viisastuneena minä sidoin nämä purkit narulla kukklautaan kiinni, että ihan pienestä tönäisustä eivät sitten alas tipu :)


 
Johan tuli kerrassaan pitkä teksti kuvineen. Tähän lopuksi kevennyksenä Essi. Kyllä kannattaisi välillä ottaa kissoista mallia ja osata ottaa kunnolla rennosti:)
 
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille lukijoille!
 
 

17 kommenttia:

  1. Olipas mukava kirjoitus:) Meidän lintalaudan alusta on ihan samannäköinen kuin teilläkin. Ja muutakin samannäköistä löytyi: taitaa teijän neitokaisella olla samanlainen "kurapuku" kuin meijänkin tytöillä. On kyllä ollut hyvä hankinta.

    Mää katselin myös tänään kaupassa siemenpusseja, mutta toistaiseksi jätin vielä hyllyyn. Meillä ei ole yhden ainuttakaan ikkunalautaa, eikä oikein mitään muutakaan valoisaa tilaa, jossa siemeniä vois esikasvattaa, joten jos jotakin kylvämme, niin se tapahtuu vasta sitten, kun voi kylvää suoraan ulos.

    Haravointia riittää tälläkin suunnalla, kun jostakin syystä joku on ollut syksyllä laiska tai muuten vain saamaton... hirveä määrä lehtiä paljastui hangen alta. En edes muistanut, että niin paljon jäi haravoimatta. Mutta tehdään se mikä hyvällään keretään ja jätetään muut hommat iloisesti tekemättä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä sotkuja on pihalta löytynyt... Juu tuo kurapuku on kyllä tosi hyvä ollut käytössä ja ihan paras vaate näihin keleihin:)

      Poista
  2. Voi Hilkka tuo viimenen kuva Essistä ja kehotus kuuluis enempiki sulle :) ! No ei, kivahan se on tietty semmosia puuhailla mistä nauttii. Mutta mukavia kuvia ja näistä kyllä kevät välittyy joka kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä välillä pitää ottaa rennostikkin:)

      Poista
  3. Oon seurannut tätä sun blogia varmaan alusta (ja jo sen vanhan blogin alusta) alkaen, mutta harvemmin tulee kommentoitua. Oon tässä vaan pohtinut, kun oon noita kuvia katsellut ja tekstejä lueskellut, että ihan kuin olisitte muuttaneet kotiseudulle. Pitääkö paikkansa? Itse asiassa mun on ollut tarkoitus tätä jo aiemminkin kysyä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi... :)

    Terkkuja ja mukavaa kevättä teidän perheelle siis täältä vähän pohjoisemmasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se Mari on, että etelästä ollaan muutettu vähän pohjosempaan:)

      Poista
  4. Kivoja kevätkuvia! Ihan tuli inspiraatio, että pitäisköhän jotakin kylvää minunkin... Viime keväänä kylvin ekaa kertaa samettiruusuja ja olemattomasta viherpeukalostani huolimatta ne onnistuivat varsin mainiosti. Mukavaa pyhää sinne muurahaispesän(kin) äärelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutako kauppaan siemeniä hakemaan ja kylvämään:-)

      Poista
  5. Olipa mahatava pläjäys kevätkuvia.Kyllä se on armoton tuo kevätaurinko ja lumen sulaminen.Aina syksyllä kylmien viimojen puhaltaissa mietin ja toivon,että satais lunta ja peittäs mun tekemättömät pihatyöt,mutta keväällä sitten kostautuu tilanne.Mutta jotenkin on mukavampi kevättuulien puhaltaissa ja auringon paistaissa tarttua toimeen.Liian märkäna ei kannata tonkia,vaan oottaa kuivempia kelejä.Kovat on suunnitelmat sinulla.Mutta nuorena sitä jaksaa innostua aivan eri lailla,kuin näin ikäloppuna.Hyviä kasvukelejä sinne joenrannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on karu näky aina mitä lumen alta paljastuu.. mutta jos pikku hiljaa sais siistittyä.

      Poista
  6. Mää oon blogissani maininnu muutamaan kertaan, että kissoista pitäs ottaa mallia, mutta sitä en tiiä kuin moni on ottanu, ei varmaan kovin moni. Meillä rairuoholle kävi vähä köpelösti, meillä on eräs ERITTÄIN yliaktiivinen viherpeukalo.. No, sulla varmaan on kokemusta tästä asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo kisut o käyny innokkaasti haistelemassa kylvöksiä mutta toistaiseksi ne on pysyny turvassa:-)

      Poista
  7. Vautsi, upeita kuvia! :) Varsinkin tuo lähikuva Rontista on ihan älyttömän hieno. Myös Essi hienosti poseerasi. Paljon oot istutellu, kyllä kukat kiittää! :)

    VastaaPoista
  8. Olipas mukava kuvasarja, onneksi teillä on vielä hiukan lunta niinkuin täälläkin, kun tuntuu että kaikilla muilla jo kukat kukkii :) täällä vaan kylmä merituuli puhaltelee ja luntakin vielä. Kovasti odotan että pääsen haravoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä kukat kuki täälä vielä. Nyt oikeestaan on kaikki lumet lähteneet ja kaamee kura paljastunut... aurinkoo toivoen joka kuivattaisi pihaa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)