keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen ja lomat ohi

Voisi kait sanoa, että ollut pientä loma taukoa blogin kirjoittamisessa ja muiden blogien lukemisessa. Ennen pääsiäistä minulla oli talvilomaa ja silloin suuntasimme porukalla Kuusamoon Rukalla laskettelemaan. Olen ollut monena vuotena neidin kanssa kahdestaan Levillä, mutta tänä vuonna päätimme testata Rukan kolmen hengen voimin. Kiva lähteä reissuun kahden aikuisen voimin niin vastuuta voi hieman jakaa reissussakin ja pääsin myös hiihtämään. Kirjoittelen myöhemmin enemmän reissusta ja ajattelin tehdä myös vertailun Levin ja Rukan välillä. Pääsisäiseksi tulimme kotiin ja pääsiäisen valmistelut jäivät varsin vähälle. Vähän koristeita ja leipomuksia. Rairuohot olimme kylväneet ennen reissua ja ne olivat kasvaneet sillä aikaa, kun mummu oli käynyt hoitamassa meidän kissoja, kanoja ja taimia mitä olin kylvänyt ennen reissulle lähtöä. Oli tietoinen valinta tulla pääsiäiseksi kotiin. Näin ollen loppu loman sai vielä nautiskella kotona olosta, kun oli reissussa laskettu aamusta pitkälle iltapäivään niin kuin meidän tapoihin kuuluu.



Pääsiäisen ampiaiskakku.

Muutama kuva Rukalta rinteestä. 


29 kommenttia:

  1. Teitä taisi ainakin kelit helliä lomaillessa!
    Itselläkin oli mielessä että josko olisi pitänyt ennen pääsiäistä vähän lomaa, mutta pidinkin talvilomani jo aiemmin. Kelien puolesta olisi kyllä kannattanut. Onneksi pääsiäisenäkin kelit olivat kivat.
    Mukavaa alkanutta huhtikuuta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelit suosivat meitä. Mukavaa viikonlopun alkua sinulle!

      Poista
  2. Kiva kuulla, että lomareissu sujui hyvin. Ihanalta näyttävät nuo kuvat! Linkitin muuten tämän kivan blogisi Maatiaiskanasen Puhu hyvää selän takana- haasteeseen :) Aurinkoisia kevätpäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta :) Mukavaa viikonlopun alkua!

      Poista
  3. Upeat hankikuvat ja sininen taivas taustana - wow!
    Kiva, että teillä oli onnistunut loma ja mukava pääsiäinen.

    Aurinkoista huhtikuuta sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kuvia sitten seuraavassa postauksessa. Mukavaa viikonlopun alkua!

      Poista
  4. Upeissa maisemissa olette olleet :)
    Raumallakin oli upeat ilmat, mutta meikäläinen makasi koko pääsiäisen flunssassa. Nyt jo helpottaa, mutta varovasti pitää edetä ettei tulisi mitään jälkitauteja.
    Oikein hyvää ja aurinkoista huhtikuuta Kissankulmalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti flunssa on jo helpottanut ja pääset nauttimaan kauniista keväisistä päivistä. Mukavaa huhtikuuta sinulle :)

      Poista
  5. Ainakin säiden suhteen Ruka on tarjonnut parastaan. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suosi ja on Ruka käymisen arvoinen paikka. Luonto on hienoa ja sitä varmasti näkisi paremminkin kuin pelkästään laskettelemalla

      Poista
  6. Tulin vastavierailulle blogiisi. Onpa kauniita kuvia ja ihana tuo pääsiäisen ampiaiskakku. Vesi herahti kielelle.

    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vierailulle ja tervetuloa toistekkin. Mukavaa kevättä!

      Poista
  7. Super hauskan näköinen ampiaiskakku! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minustakin se oli hauskan näköinen niin oli pakka testata.

      Poista
  8. Hienoja kuvia :) Reissut tekevät aina älillä hyvää, vaikka toisaalta, kiva on aina palata kotiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukava on reissussa käydä, mutta kiva se on tulla myös kotiin.

      Poista
  9. Onpa hieno pääsiäiskassu! Mielenkiinnolla odotan, mitä eroja huomasit kahden laskettelukeskuksen väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. Kiva oli käydä katsomassa uusi laskettelupaikka.

      Poista
  10. Kauniita pääsiäiskoristeluja ja lumikuvia. Reissussa on mukava käydä ja kotona on sen jälkeen ihana olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin on, että mukava on reissussa käydä, mutta kiva tulla kotiin :)

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja tunnelmia!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia, niin kaunista talvimaisemaa♥ Tuo Ruka on kyllä kiva paikka! Teillä on ollut mukava loma! Ihania pääsiäiskoristeita, pääsiäinen on niin mukavaa aikaa kun on niin värikästä:) Kakku näyttää herkulta! Liityin sinulle lukijaksi, Ihanaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi :) Ruka oli kyllä ihan kiva paikka käydä laskettelemassa ja varmasti muutenkin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Ihana ampiaiskakku ja kauniit piäsiiskoristeet! On ollu hohtavat hanget Rukalla. Mie en oo missään noista keskuksisa käyny. Lapin reissusta oon aina haaveillu, ja kullanhuuhonnasta! Vaikka suan tiällä koissakin huuhella kultoo, Pekalta selän pestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lappi on kyllä kiva paikka ja mieli tekisi siellä käydä useamminkin.

      Poista
  14. Kiva kun olit vieraillut blogissani ja jäänyt lukijaksikin! Siitä minä löysin tänne sinun mukavaan blogiisi. Lueskelinkin jo vaikka kuinka teidän karvaisista ja höyhenellisistä kavereista ja muutakin kivaa. :) Aurinkoista huhtikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, jäin lukijaksikin :) Kiva seurata kun meillä on niin monia yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

      Poista
    2. Kiva kun tulit vierailulle ja jäit lukijaksi:) samanlaisia mielenkiinnon kohteita näyttää löytyvän :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)