maanantai 23. huhtikuuta 2018

Jäät lähtivät ja joki on auki

Varmaan viikon verran on tullut seurattua jokea ahkerasti mitä kevään merkkejä joessa näkyy ja onko jäät tekemässä jo lähtöään. Sunnuntaina se sitten tapahtui, että jäät lähtivät ja joki on tällä hetkellä auki. Me emme valitettavasti juuri silloin olleet tietenkään kotona, kun suurimmat jää röykkiöt olivat menneet. Meille jäi nähtäväksi vain rantaan ajautuneet jäälautat. Kyllä tulvalla on kova voima puskea isoja jäälauttoja pitkälle rannalle. Illalla vielä hiljakseltaan yksinäisiä lauttoja ajelehti joenvirran mukana. Joki virtaa kyllä hurjaa vauhtia nyt ja vettä on todella paljon.
 
 


 
 
Nämä kuvat ovat lauantailta, kun töitten jälkeen kävin koirien kanssa kiertämässä Myrskyn vartiopolkua. Vesi oli noussut jo niin paljon, että rannassa menevä Myrskyn polku oli osittain joutunut veden valtaan. Tämän lenkin jälkeen tulin myös siihen päätökseen, että tulvan ajaksi Myrsky on pistettävä tarhaan eikä saa ulkoilla vapaana muuten kuin valvovan silmän alla.
Miksikö näin? Alla olevat kuvat varmasti kertovat sen. Myrsky ei kauheasti arkaile vettä ja nytkin oli rannassa korva tarkkana, kun jäät kolisivat toisten jäitten alla. Myrsky  myös meni lorkkimaan noita jäälauttoja tuonne veteen. Kovasti oli sitä mieltä, että nyt tapahtuu hänen reviirillään jotain normaalista poikkeavaa. Niinhän sitä kyllä tapahtuikin, kun jäät kolistelivat ja työntyivät rantaan. Vahingon välttämiseksi pistin Myrskyn tämän jälkeen tarhaan ja nyt ulkoilee vain valvotusti niin kauan kuin tilanne siltä näyttää. Myrskyllä on nyt Robin tarhassa kaverina niin aikakin kuluu kaksin paremmin.
 




 
Mukavaa viikonalkua!


20 kommenttia:

  1. Varmasti petollisia nuo jäälauttojen rippeet voimakkaassa virtauksessa, ihan aiheesta saa Myrsky nyt vähän hillitä partioimistaan. Kuinka pitkän matkan tuo vartiopolku kiertää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on petollisia ja kun ei näytä pelkäävän kylmää vettäkään. Ihan tyytyväisenä Myrsky lepäilee nyt häkissä Robinin kanssa. Joskus olen mitannut tuon polun osan joka lähtee pihalta rantapellolle ja metsään. Suoraan polkua käveltynä taisi olla joku 700 m. Olisi jännä saada joku gps-paikannin tai vastaava Myrskylle niin näkisin kuinka paljon päivän aikana teputtaa. Vapaana ollessa kiertää meinaan aika monta kertaa tuota polkua :)

      Poista
  2. Kevät tekee kovasti tuloaan siellä.. Myrsky ei näytä pelkäävään kylmää vettä!
    Meillä kurkkaa tällä hetkellä aurinko pilvien takaa ja lumet on sulaneet pois, lämmintä on +11 :-)
    Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näytä kylmä vesi haittaavan. Lunta on vielä vähän pihalla, mutta onneksi kohta kaikki sulaneet. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Meillä kans Viskiä kiehtoo jäät tosi kovin. Se tykkää rikkoa niistä isoja lauttoja ja repiä niitä sitten rantaan. Onneksi on kuitenkin varovainen jäiden kanssa, eikä juurikaan ole heikoille jäille pyrkinyt. Mutta kyllä silti taas iso kivi vierähti sydämeltä jäiden lähtiessä - tänäkin vuonna selvittiin ilman jäihin tippumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä jäissä joku viehätys näyttää olevan ja tuossa vedessä. Onneksi teillä on jo jäät lähteneet niin ei tarvitse niin huolehtia jäihin tippumisesta.

      Poista
  4. Vaikuttavaa tuo jäiden lähtö, tänä vuonna kai aika voimallista. Viisaasti teit kun laitoit uteliaan koirulin kiinni.
    Tulin blogiisi lukijaksi, koska sinäkin kävit kylässä ja mielenkiintoni heräsi kun mainitsit mullan ostosta 🌱.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vieraille ja tervetuloa lukijaksi :) Kyllä tuo jäiden lähtö on vaikuttava ja voima mikä siinnä on niin on kyllä valtava. Lisää multaa pitäisi mennä vielä ostamaan :)

      Poista
  5. Moro! Olipa mukavaa löytää blogiisi! Meillä onkin paljon yhteisiä asioita :) Jatkan tutustumista juttuihisi, ja jään lukijaksi kärryillä pysyäkseni!

    VastaaPoista
  6. Kiva kun kävit kommentoimassa, niin löysin tänne blogiisi :)
    Onpas vettä, ja erittäin komea karvakaveri.

    Luin tässä muutaman aiemman postauksen ja tuollahan on tosiaan juttua daalian juurakoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit vasta vierailulle :) Daalioita olen istutellut lisää kasvihuoneeseen kasvamaan :)

      Poista
  7. Vähän pelottavia nuo jäälauttojen rippeet!
    Siellä se "metsänvartija" tarkkailee kevään edistymistä ja on niin komeana :) Hyvää koiranpäivää sinne teille muuten - sehän on tänään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koiranpäivähän se oli ja herkkuja tarjoilla piti :)

      Poista
  8. Kivoja jäittenlähtökuvia sinulla! Koski kuohuu täälläkin ja jäitä on mennyt tulvaveden mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rytinällä ne jäät sitten lähtivät, kun aika oli. Vesi vieläkin korkealla kyllä.

      Poista
  9. Jäät lähtee siellä näköjään ihan rytinällä, no eipä ole enää pilkille asiaa täälläkään. Vink, vink blogissani keväinen arvonta luontoystäville, tule mukaan! Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole asiaa pilkille eikä rannan lähelle ennen kuin vesi tuosta laskee. Kiitos arvonta vinkistä :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)