perjantai 4. huhtikuuta 2014

Laskettelua

Blogin päivitys on ollut aika heikonlaista taas viime aikoina. Tässäpä kuitenkin pieni katsaus meidän Iso-Syötteen reissuun missä käytiin porukalla. Lunta ei olla koko talvena nähty niin paljon kuin siellä oli. Neiti pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan laskettelusuksia ja sehän se vasta jännää olikin. Pieneen mäkeen mentiin, mutta sitten alkoi se huuto, että haluaa isoon mäkeen. Mentiinpä sitten isompaan mäkeen niin sitten alkoi se huuto, että haluaa itse mennä hissillä ylös. Se nyt ei kuitenkaan onnistunut. Ei ollut taitoa eikä järkeä päässä, mutta 3v asenteella minä itse olisi neiti halunnut yksin lasketella isosta mäestäkin. Vähän piti kuitenkin pitää kiinni, kun taidot ei ihan hanskassa olleet. Yksi huudon aihe siellä mäessä oli myös, että haluaa laskea lumilaudalla :) Siinnäpä sitten yrität selittää, että ensin pitää opetella vähän suksilla laskemista jne..
 
Reissu oli hyvä kaikin puolin ja hauskaa oli.
 
 
Tämmöinen mattohissi systeemi oli siinnä kaikista pienimmässä lastenrinteessä. Tässä neitikin saattoi itse mennä ylös. Ihan kätevä systeemi oli. Olisi ehkä hieman isompi korkeusero saanut olla tässä pienimmässä mäessä, että vauhtia olisi ollut hieman enemmän. Siksipä sitä kait pitikin mennä isompaan mäkeen sitten :)





2 kommenttia:

  1. Kyllä tuollainen mattohissi olisi saanut olla meidänkin nuoruudessa vaikka kaikissa rinteissä. ;) Muistatko, kenen kompuroinnin takia hissit saatiin aina pysäyttää esim. koulun tai seurakunnan lasketteluretkillä? ;) Ja ikää ei ollut suinkaan 3 v vaan 12 v... :D Hyvä siis aloittaa pienestä pitäen harjoittelu myös hissillä kulkemisessa, eikä vasta isompana. :) Mulla on kyllä reilusti yli 20 v, kun oon viimeksi lasketellut... melkein yhtä kauan kyllä hiihtämisestäkin. ;)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, että tuollaiset mattohissit on keksitty aivan liian myöhään.
    Ihana pikku laskettelija siellä. Ens talvena saat kuule tehä töitä, että pysyt neidin perässä:)

    VastaaPoista