sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viikko päätöksessä

Niin on tämäkin viikko sunnuntai-illassa. Blogin päivittämisestäkin on hetki jo vierähtänyt eikä täällä juurikaan ole mitään ihmeempää tapahtunut. Nyt loppuviikkoa kohden pakkanen on kivunnut jo tämän talven ennätyksiin. Tosin nämä ennätykset taisivat olla viime vuonna ihan normaali lukemia. Luntakin on saatu maahan ihan muutama sentti ja heti näyttää niin valoisalta. Uunissa on pidetty tulta, kun pakkanen paukkuu ulkona ja varmistettu, että kanalassakin kanoilla lämpöä piisaa. Kyllä ne meidän kanaset edelleen vain jonkun verran munivat :)
 
Joulu kerättiin tällä viikolla pois. Oli se kätevää pakata meidän tänä jouluna ostama uusi valkoinen kuusi laatikkoon ja odottamaan ensi vuotta. Hyvin se säilyi tämän ensimmäisen vuoden vaikka vähän sitä kävivät kissat repimässä, mutta hyvin kuitenkin säilyi. Pysyi muuten kuusi pystyssäkin eikä kaatunut kertaakaan :)
 
 
Tällä viikolla on tarvinut olla harvinaisen vähän töissä joten se on antanut vapaa-aikaakin paremmin. Tälläl viikolla on sitten päässyt urheilemaankin kivasti. Rontin kynsi on jo siinnä kunnossa, että olen sitäkin juoksulenkillä käyttänyt. Alkaa turhautua koiruus ihan liikaa, jos ei liikuntaa saa. Kesällä jo ostin itselleni kahvakuulan ja ajattelin, että sillä on sitten hyvä kotona treenailla, kun ei mahdollisuutta lähteä kuntosalille jne.. Jonkin verran sitä tuli kesällä heilutettu ja silloin pääsääntöisesti ulkoilmassa, kun kelit olivat hyvät. Syksylläkin jonkin verran sisällä olen kuulaa heilutellut, mutta liian vähän. Nyt olenkin ottanut tämän vuoden puolella projektiksi heilutella kuulaa hieman enemmän. Kahvakuulailu on koko kropalle oivaa liikuntaa. Tulee lihaskuntoa koko kropalle ja tarpeeksi tiukalla ja kovalla tahdilla, kun tekee niin hiki virtaa ja puuskutuskin alkaa :) Nyt pitäisi mennä ostamaan isompi kuula joitain liikkeitä varten.
Tässäpä kesältä muutama kuva, kun olin tuon kahvakuulan hankkinut. Rontti pallohulluna tietenkin ajatteli, että tämä kuula on hänelle. Onhan Rontillakin oma "kahvakuulansa" joka tosiaan muistuttaa oikeaa kuulaa, mutta on painoltaan ja kooltaan ihan erilainen.
 
Tässä Rontti yrittää hakea oikeaa otetta minun kuulasta...

 Rontin "kuula" ja minun joten kyllähän niissä yhdennäköisyyttä on :)
 
Viime talvena joskus hankin muutaman jumppa DVD:n sitä silmällä pitäen, että joskus voisi kotosalla jumppailla, kun ei iltasin oikein ole aikaa ja mahdollisuutta mihinkään jumppaan lähteä. Jonkun verran niillä oli kyllä käyttöä viime talvena ja täytyy todeta, että niillä on kyllä hyviä treenejä saanut aikaiseksi. Tuo yksi on sellainen kuntonyrkkeily/potkunyrkkeily tyylinen 1 h kestävä treeni ja siitä tykkään kovasti. Siinnä on syke korkealla ja hiki virtaa :) Seuraavana päivänä myös tuntee, että jotain tehty on. Minusta on parasta parasta treeniä, kun hiki virtaa ja hengästyttää. Treenin jälkeen tulee hyvä fiilis, että johan se oli kivaa.
 
 
Eilinen kahvakuulailu tuntuu kropassa ja se on vain  hyvä. Tietää, että jotain on tullut tehtyä ja keho saanut vähän jotain erilaista treeniä pitkästä aikaa :)
 
Ennen joulua viimein sain hankittua itselleni uuden juoksukengät. Entiset olivat ties kuinka vanhat en edes muista. Tarkoitus oli hankkia uuden kengät jo syksyllä, mutta ajattelin että en vielä viitsi rapakeleille, kun heti sotkeutuvat jne.. No niitä rapakelejä piisasi kyllä ihan jouluun saakka :) Mutta viimein sain uudet kengät aikaiseksi hankkia ja niitä olen nyt testaillut. Hyvältä vaikuttavat ja kuvasta voi päätellä, että oli jo aikakin hankkia uudet :)
 
Johan tässä tulikin sunnuntai-illalle tekstiä.
Uusi viikko uuden haasteet.
Treenailu intoa kaikille :)
 
 


14 kommenttia:

  1. vaikuttaa hienolta... kuntoilua käynnistellään täällä mehtän takanakin, jospa hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kuntoilla pitäisi ja parissa jumpassa käynkin viikossa.Kesä meni eriasteisia jalkavaivoja sairastaissa ja kuntoilut olivat tosi säästöliekillä ja sen kyllä kropassaan tuntee.Hiki virtaa,kun vain ajatteleekin jotain raskaanpaa työtä tai lenkkiä.Uskon ,että semmoinen hikoilu ei taida kuntoa nostattaa;)Mutta koitetaan parantaa tapoja,jospa tässä vielä ei olisi aika sohvalle jämähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aina hyvää tekee, kun pääsee kuntoilemaan. Varsinkin olo sen jälkeen on oikein hyvä :)

      Poista
  3. Mietin tänään, että mitähän mahtaa Kissankulmaan kuulua ja kun koneelle tulin, niin tännehän oli tullut uusi postaus:)
    Meillä on kans pantu joulua pakettiin.
    On muuten nätit juoksukengät sulla. Joulun jälkeen menin jumppaan ja huomasin, että aika monella siellä oli jumppakengät vaihtuneet, joten joko joulupukki tai sitten alennusmyynnit ovat olleet asialla. Liikunta on kyllä tärkeää ja yllättävän äkkiä niitä tuloksiakin tulee, kun vain jaksaa säännöllisesti harjoitella. Mulle tuo kahvakuula on ihan outo tuttavuus -vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu sai lähteä pakettiin joo ja ens joulua odotellessa :) Kyllä niitä tuloksia suht nopeasti alkaa näkemään, kun jaksaa säännöllisesti treenailla.

      Poista
  4. Sää oot kyllä sitkeä urheilija, ja taidat tykätä yksin urheilemisesta? Mää en kyllä voi sille mitään mutta mun mielestä yksin urheilu on aavistuksen verran tylsää ja sitten on liian helppo jättää lähtemättä. Mutta kyllä hyvä olis harrastaa jotain säännöllistä liikuntaa että pysys peruskunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina olen harrastanut näitä yksilölajeja missä on itse pitänyt itsensä raahata lenkkipolulle jne.. Kyllä välillä on aina kiva jotain porukassakin tehdä. Porukan vain pitäisi olla sitten sellaista suht sama kuntoista, että jokainen saa treenistä sen mitä haluaakin. Kyllä joskus olis kiva mennä johonkin kunnon spinningiin tai pumppiin missä olis porukkaa ja hiki virtais :)

      Poista
  5. Kiva oli jälleen lukea Kissankulman kuulumisia :) Vai Ronttikin kahvakuulailee!!!
    Joulu on jo viikon ollut paketissa eli yläkomerossa ja juoksulenkkejäkin olen taas viritellyt ja nyt on vakaa tarkoitus vkosta 3 päästä sellaiseen tahtiin, että 3xn.5km ja 1xn.10km ja pikkupuntteja päivittäin.Viimekesäisen käsihaaverin vuoksi jäivät juoksemiset ja aika paha kaatumisen pelko jäi pitkäksi aikaa pään sisälle, mutta nyt taas tuntuu juokseminen maistuvan oikein hyvältä.Mitä kovempi hiki lenkillä sen ihanampi jälkitunnelma!
    Treenailun iloa ja intoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käyt täällä vierailulla. Sinullahan kuulostaa hyvältä nuo juoksu suunnitelmat :) Tosi on kyllä, että jos on kaatunut niin siitä voi jäädä kyllä sellainen pelko, että kaatuuko taas uudestaan jne.. Olen samaan mieltä, että mitä kovempi hiki niin sen ihanampi jälkitunnelma :) Treenailu iloa sinulle myös!

      Poista
  6. Onko nuo uuet kengät niitä paljasjalka kenkiä misä on tosi ohut pohja? :) mää oon aatellu että semmoset pitäs hankkia josko innostus vaikka juokseen. Isoveliellä on semmoset ja kovin tuntuu niitä käyttävän, sato tai paisto. Ylleensä lopputulos on se että pesuhuoneen lattialla lojuu litimärät sukat, mutta mikäs siinä jos kengät on jalalle hyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mun kengät on ihan normaalit juoksukengät. Niistä paljasjalka kengistä ei ole kokemusta eli en kyllä osaa sanoa millaiset olisivat. Tuntuu, että talvella sellaiset olisivat epäkäytännölliset, mutta empä tosiaan tiedä, kun ei ole sitä kokemusta niistä.

      Poista
  7. Huono omatunto soimasi sitä enemmän mitä pidemmälle tekstiä luin... Voi itku kuinka oma laiskuus tuntuu suurelta sun aktiivisista kahvakuulailuista lukemalla :) Zumba-dvd odottais postissa, että hakisin. Katsotaan tuleeko siitä mitään. Urheilullista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt ei täälläkään aina niin aktiivisia olla. Kertoileppa sitten millainen se zumba-dvd oli ja miltä tuntu. Kyllä sun nyt pitää se mennä postista hakemaan, että voit sitten raportoida :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)