lauantai 31. elokuuta 2013

Venetsialaiset

Näillä seuduilla vietetään tänä viikonloppuna venetsialaisia. Etelä-Suomessa asuessamme siellä kukaan ei tiennyt venetsialaisista mitään. Eipä niitä siellä asuessa koskaan tullut vietettyäkään. Eivätköhän ne melkein ole täälläkin lähinnä mökkiläisten juhla. Tosin kyllä minäkin muutaman venetsialais lyhdyn pihalle virittelin vaikka meidän venetsialais ilta jäikin hyvin lyhyeksi unen voittaessa :) Voihan sitä ainakin fiilistellä lyhdyillä pimenevissä illoissa. Tämä päivä muuten on ollut todella mahtava. Aurinko on paistanut komeasti ja lämmintäkin on riittänyt. Me ollle kyllä neidin ja Rontin kansas viettäneet oikeastaan koko päivän ihan ulkosalla. Olemme tehneet pihatöitä, keränneet kasvimaalta satoa ja muuten vain olleet. Neiti sai hiekkalaatikkoonsa vielä tälle kesää hiekkaa joten se oli kovassa käytössä tänään. Siivottiin tänään sekä sisällä, että ulkona kanojen häkki. Pestiin kolme koneellista pyykkiä ja kaikki pyykit saatiin kuivaksikin vielä saman päivän aikana. Kuivaamisesta piti huolen aurinko ja sopeva tuuli. Siis kaikkinensa hyvinkin touhukas päivä joten ihme jos saunan jälkeen väsy yllättikin koko sakin :) Muutamia kuvia päivästä.
 
Gladiolukset ovat alkaneet kukkimaan myös toisessa paikassa mihin niiden sipuleita hätäpäissäni istutin. Ajatteli jo etteivät ennätäkkään tälle syksyä kukkia, mutta niin näyttävät kukkivan :)
 Tämmöisiä löydäksiä olen tehnyt kahdesta eri paikkaa pihan rajoilta. Parissa kohdassa pihan rajalla mihin on kaikenlaista perkkuuroskaa heitetty kesän mittaan kasvaa komeat auringonkukat. Oletan, että ovat peräisin talvisista linnun auringonkukan siemenistä ja siellä ovat päättäneet alkaa kasvamaan. Kauniita ovat ja auringonkukka on ihan lempparini. Ensi vuonna kylvän sitä johonkin suuremman määrä :)
 Kesän alussa oli puhetta rakentaa neidille hiekkalaatikko, mutta se kuitenkin jäi. Sattumalta löysin tuolta isän varastoista tällaisen vähän isomman eurolavan ja totesin, että siitä saa vähällä vaivalla juuri sopivan hiekkalaatikon. Hiekkalaatikko on tuossa seissyt jo jonkin aikaa, mutta ilman hiekkaa. Tänään sitten neiti lähti mummulaan katsomaan josko pappa olisi kotona ja toisi hiekkaa laatikkoon. Eipä juuri silloin ollut kotona, mutta ei kulunut kauaakaan kun kotiin päästiin niin johan kuului pappan traktorin ääni ja laatikko täyttyi hiekasta. Kyllä siinnä saikin kivat leikit päivän aikana leikittyä :)
 Tänään oli siivouspäivä niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkona tarkoitti siis kananhäkin siivousta. Vanhat heinät pois ja muutenkin harausta jne... Vaihdan aina siivouspäivänä tuonne orren alle uuden hakkeen. Voi sentään mikä ilo on kanoilla aina, kun uusi hake tuodaan sillä sitä on mukava kuopia ja kaivella oikein kunnolla. Sinneppä ne kaikki heti ryntäsivät kaivelemaan.
 Tänään oli vuorossa myös sipulin nosto. Sipulin oli kasvanut varresta päätellen hyvästi ja ajattelin, että varmaan tulee komeita sipuleita. Pettymys oli kyllä jonkinlainen, kun aloin sipuleita nostamaan. Keltasipulit olivat hyvin pieniä ja olemattomia. Punasipuli oli kasvanut paremmin ja sieltä löytyi muutamia isojakin yksilöitä. Varret siis olivat komeita, mutta itse sipulit jäivät vähän vaisuksi. Kaikesta huolimatta satoa kuitenki tuli suht hyvin, että kyllä näillä sipuleilla kuitenkin aika pitkälle talveen mennään. Ehkäpä ensi vuonna pitäisi lannottaa. Minä vain olen niin huono lannoittaman, mutta varmaan pitäisi.
 
 Gladioluksia

 
Yksi dahliakin on ennättänyt kukkaan.
 Asteritkin ovat komeassa kukassa. Minulla ei aikaisemmin ole astereita ollut, mutta ovat aika kivoja kukkia joten ehkäpä niitä tulee ensi vuonnakin.
 Mitä ihmettä tänään löytyikään kukkapenkistä, kun menin sitä vähän siistimään. Iso unikko oli tehnyt kaksi uutta nuppua. Olen siirtänyt tämän unikon tälle paikalle kesän alussa ja tuolloin se oli tosi huonon näköinen. Näytti siltä, että kuolee siihen paikkaan. Yleensä jos unikkoa siirretään niin se ei kuki ollenkaan samana kesänä. Olen kuitenkin tehnyt havainnon, että unikko on ihan kivasti kasvattanut lehtiä nyt syksyä kohti, mutta tämä oli yllätys, että se on tehnyt myös nuppuja. Eli nyt jännityksellä jään odottamaan ennättävätkö nuput myöa aueta ja saa nauttia vielä sykyllä unikon kukista. Unikko on kyllä yksi lemmpari kukistani :)

 Nämä kääpiöt nauttivat unikon alla oleilusta.


 Illan tullen kaikki kanat ovat kukko Aleksanteri suuren johdolla asettuneet orrelle tiiviiseen riviin :)

 Rontin kanssa istuskelimme paviljongissa vielä ilta hämärässä ja ihailimme aurinkokenno valoja sekä muutamia venetsialaislyhtyjä. Minä istuin rottinki tuolissa ja Rontti lepäili tässä penkilla. Jossain joku jo paukutteli venetsialaisraketteja.


Tässäpä meidän venetsialaislyhdyt aurinkokenno valojen joukossa. Vaikka oli viileää jo illalla niin näiden katselusta ja illan hämärästä nautimme paviljongissa Rontin kanssa. Hiljaista oli ympärillä. Muutamia venetsialais rakettien paukuttelua kuului jossain kaukana. Muutama sorsa teki ylilennon pihan yli ja muutama lammas huuteli lähilaitumella. Kanat ääntelivät hiljaa häkissään, mutta muuta ei kuulunut. Ehkäpä karhut katselivat meitä metsästä pusikosta ja jäivät nauttimaan venetsialais lyhdyistä ja aurinkokennovaloista meidä lähtiessä nukkumaan :)


 
Touhukas päivä ulkona ja rentouttava sauna tekivät tehtävänsä joten meidän lauantai-ilta jäi suht lyhyeen. Onneksi huomenna on uusi päivä :)
Hyvää venetsilais viikonloppua kaikille lukijoille!
 


lauantai 24. elokuuta 2013

Koira ja kissamaista menoa

Kotona ollessa neiti puuhailee kissojen ja Rontin kanssa aika paljon kaikenlaista. Yks päivä, kun neiti söi jäätelöä eikä halunnutkaan kaikkea syödä niin sehän oli Rontin mieleen :) Tässä tarjoillaan Rontille eskimo puikkoa.

 Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja jäljelle jäi vain tikku.

Myöskin keppihevosen pitää saada liikuntaa ja välillä muuallakin kuin pihalla. Keppihevosen nimi on muuten Hömelö :)

 Välillä peeni rakas Ronttikin saa kunnon halauksen...
 Mutta onneksi Rontti saa myös välillä nukkua myös ihan rauhassa...
 Pehmoleluja on kertynyt jonkin verran neidille ja illan tulleen niistä suurin osa raivataan pois sängystä, että pääsee nukkumaan. Huomaatteko, että tähän kuvaan on eksynyt jokin muukin kuin pehmolelu?
Osa pehmoleluista istuu tuolilla.
 
 Tässä myöskin Eppu saa osakseen halailua.

Tässä puolestaan neiti testailee Ronti pantaa Essille. Panta vain tuumaa olla aavistuksen iso ja liian painava Essille, mutta yritys oli kova ;)

Leipomuksia

Kesän aikana on aina silloin tällöin tullut leivottuakin jotain. Nyt syksyä kohden on tullut käytettyä luonnon satoa leipomuksissa.
 
Joskus kesän alussa tuli kokeiltua niistä koristeelliset kakut lehdestä valkosuklaakakkua. Täytyy sanoa, että ohjeet olivat kyllä aika huonot, mutta kakku kuitenkin syntyi. Olisi luullut, että kakku on ylimakeaa, mutta ei se oli oikein sopivaa ja maittavaa.
 
 
Koska kesäkurpitsaa on tullut tänä kesänä aika hyvin ja löysin vanhoista resepti kokoelmista kesäkurpitsakakun ohjeen päätin kokeilla.  Voitteko kuvitella, että kesäkurpitsasta syntyi oikein makoisa ja hyvä kakku. Kyllä siinnä oli vähän ennakkoluuloa joillakin pöydässä olijoilla, että voiko muka olla hyvää. Maistettuaan joutuivat toteamaan, että kyllä kesäkurpitsastakin hyvä kakku tulee :)
 
 
Sitten on tietenkin tullut leivottua omenapiirakkaa ja mustikkapiirakkaa. Omenapiirakkalla taisi olla niin kova menekki, että se jäi kokonaan kuvaamatta.
 
 
 
 
 


lauantai 17. elokuuta 2013

Kukkia, luontoa ja muuta puuhaa

Olen tässä muutamina päivinä kierrellyt taas kameran kanssa pihalla ja kuvannut kukkia ja muuta mitä pihalta löytyy. Minua ei enään haittaa vaikka kukkapenkit ovat roskaisia ja kasvimaa rehottaa myös roskaa. Nautin nyt vain kauniista kukista ja kasvimaan sadosta. Täytyy kyllä todeta, että iltaisinkin huomaa, että kyllä syksy alkaa tuloaan tehdä. Ilman viilenevät, usva nousee pelloille iltaisin, aurinkokenno valot syttyvät illan hämärtäessä ja tuoksuu syksylle. Tässä pienin kuva kollaasi viime aikaisista puuhista kuvien kera. Kuvia taisikin kertyä aika runsaasti :)
 







 Yksi päivä kävimme tarkistamassa neidin ja Rontin kanssa läheisen pappan pellon miltä vilja siellä näyttää..  Ei ole vielä puinti kunnossa.













 Siitäkin tietää, että syksy tekee tuloaan... Mun suosikki linnut oli tulleet tuohon viereiselle pellolle huutelemaan syksyhuutojaan.

 Ulkoilutettiin neidin kanssa taas yks päivä meidän kanalaumaa, että saadaan vapaan kananmunia, heh :)



 Tässä yksi ilta neitikin pääsi rehun teko hommiin pappan ja serkkupojan kanssa. Neiti sai istua traktorin kyydissä useamman kierroksen pellolla. Niin hauskaahan se oli, että huudon kanssa piti lähteä kotiin nukkumaan.
 Minä sitten sillä välin vähän kameran kanssa kuvailin siinnä ympärillä. Kyllä on tämäkin mänty nähnyt elämänsä aikana, jos minkäkin laista ja voisi kertoa varmaan monta tarinaa.
 Vanhat ladot ovat jotenkin niin otollisia kuvaus kohteita ja niissä on sitä jotain... Olen ennenkin vanhoja latoja kuvaillut ja minun suosikki latoni on ihan tässä meidän lähistöllä. Tässä nyt vähän erilaisia latokuvia :)
 Aika muuttuu ja tätä nykyä näiden latojen edustalla pellolla on isoja pyöreitä paaleja. Ennen vanhaan näilläkin pelloilla on varmaan heinäseipäät hallinneet näkymää, mutta aikansa kutakin. Ladot ja maisemat ovat kuvauksellisia oli pellolla paaleja tai heinäseipäitä.


 Olihan meillä tietenkin Ronttikin mukana.