lauantai 30. marraskuuta 2013

Sitä tavallista elämää

Joulu tulla jolkottaa ja huomenna saamme avata ensimmäiset luukut joulukalenterissa. Minulla on suunnitelma, että joka päivä blogissa avautuisi ns. joulukalenterin luukku.  Miten tämä toteutuu jää siis nähtäväksi. En ajatellut, että joka päivä pitäisi olla jotain erikoista vaan se voi olla vain tuiki tavallista tekstiä ja kuvia. Jotain joulujuttuja on tullut väsättyä välillä, mutta paljon on vielä tekemättä ja kesken. Ehkä jotain sellaisia kuvia ja touhuiluja voisi luukuista avautua. Stressiä en sen suuremmin ota, että jos joka päivä ei luukkua ilmestykkään niin ei se maailma siihen kaadu.
 
Tässä jotain tuiki tavallista kotitouhuilua meidän suunnalta.
 
Meillä on kissoja, mutta meillä näyttää olevan myös hiiriä. Hiirten harmiksi ja minun onneksi varmaan hiiret ovat valinneet väärän kulkupaikan. Nimittäin noilla hiirillä näyttää olevan jokin kulkureitti suoraan kissojen häkissä. Tässä Leijonan tyylinäyte hiiren pyynnistä. Kovasti oli tulossa sisälle sen kanssa ja näyttämään hyvää saalista. Kehuin vain pikkaisen ikkunaa aukaisten, että hyvin tehty. Eppu on välillä myös ollut tulossa sisälle hiiren kanssa joten vaikka sisäkissoja ovatkin niin näyttää taito olevan tallelle.
 
 Meidän neidillä on täällä kotona tällaisia karvaisia leikkikavereita ja monenlaisiin leikkeihin karvakamut välillä joutuvat. Rontti tosin ottaa yleensä aika rennosti.
 Essi on tukkinut itsensä pikku Leijonan koriin.
 Kaverukset iltapesulla.
 Meille on tullut myös lunta ja neidin piti heti päästä tekemään lumienkeleitä.
 Me ollaan perustettu lintujen ruokintapaikka hyvin lähelle ikkunaa ihan tarkoituksella, että niitä on läheltä kiva seurailla. Myös kissat ovat hoksanneet, että tässähän on kiva seurailla lintuja. Rohkeasti ne linnut tulevat vain syömään vaikka kissat vahtivat lasin takana.
 Lumisia maisemia.
 Koska Rontti tykkää tyynyistä niin neitihän se päätti joku päivä antaa muutaman tyynyn Rontille peitoksi. Ronttihan se tästä tykäistyi eikä pistänyt pahaksi ollenkaan :)

 Eppu oli  mennyt ottamaan unet nuken sänkyyn.
 Paljon hauskuutta riitti neidille ja leijonalle matonkuteen pätkästä. Kyllä siinnä riitti neidillä naurua ja molemmilla vauhtia.


8 kommenttia:

  1. Tavallinen elämä on usein sitä parasta. Tänne taivas tuprautti tänään aimo annoksen lunta ja sehän vain sopii adventin aatolle. Me kotiuduttiin perjantaiyönä reissusta ja nyt alkaa sesonki. Hyvää Hoosiannaa Kissankulmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tännekin on saatu lisää :) Toivottavasti reissu oli hyvä! Tsemppiä töihin.

      Poista
  2. Tavallisen elämän jutut on kaikkein kivoimpia luettavia.
    Hyvä, että teillä on noita eläviä "hiirenloukkuja" talossa. Mua puistattaa vieläkin, kun meillä oli muutama viikko sitten päästäinen sisällä. Saattiin se hyvällä tuurilla ulos, mutta silloin kaipasin tosissani kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sisäkissoillakin on tallelle tuo hiiren pyynti. Hyvä, että saitte ilman kissaa päästäisenkin ulos :)

      Poista
  3. Kissoilla ,siis sisäkissoilla,on selvästi ollut kautta aikojen tapana tuoda saaliinsa esittelyyn kotiin.Ne selvästi oottavat positiivisiä kommentteja.Hyvä siinämielessä,että voi samalla kontrolloija miten hyvin ne ovat pyynnissään onnistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä piti ikkunan välistä kehua Leijonaa ja Eppuakin edellisellä kerralla, kun pyytelevät noita pois.

      Poista
  4. Kuten tuolla edellakin jo kommentoitiin, niin tavallinen elämä on sitä parasta ja oikeaa elämää <3
    Askartelupajan kuulumisissakin alkaa jonkun sortin joulukalenteri, tervetuloa kurkkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen varmasti kurkkimaan Askartelupajan joulukalenteria :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina, kiva kun vierailit blogissani :)