sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai

Jossain päin ne trullit kiertelevät palmusunnuntaina meillä täällä ne kiertelevät vasta viikon päästä. Tuolloin pääsiäislauantaina myös poltetaan pääsiäiskokko. Kevään ja tulevan pääsiäisen innoittamana päätin hankkia pari kukkaa koristamaan pöytää. Yhtä blogia lukiessani törmäsin siellä kukkaan nimeltä kodinonni. Tuolloin minulle tuli halu hankkia kodinonni myös itselleni. Aikoinaan minulla oli tuo kyseinen kukka melkein aina koristamassa kotia, mutta nyt en muistakkaan milloin viimeksi olisi ollut. Kaupasta sattui vielä löytymään kodinonni niin pitihän se samantien ostaa. Nähtäväksi jää kuinka kauan se hengissä pysyy. Löytyi myös tuollainen mini tulilatva jonka laitoin kotona olevaan pieneen kissaruukkuun.


Myös minun toinen orkidea ns. se huonompi on alkanut uudestaan kukkimaan. Tässä orkideassa on huomattavasti pienemmän kukat kuin violetissa orkideassa jonka on nähty täällä myös kukkivan.

 
Ollaanpa neidin kanssa syöty karkkipäivän kunniaksi yksi suklaamuna ja se oli tietenkin Angry Birds ;)
 
 
Nyt jäämme odottamaan, että rairuohot kasvaisivat ja saisimme koristaa niitä ehkä muutamilla tipuilla. Tänään näytti jo niiden suhteen hyvältä sillä vihreitä piikkejä oli jo ilmaantunut mustan mullan keskeltä :)
 

8 kommenttia:

  1. Siis mää en lakkaa ihmettelemästä tuota, miten saat orkidean uudelleen kukkimaan. Oon niin monta orkideaa elämäni aikana tappanut, etten voi käsittää tuota kukkimishommaa ollenkaan. Sulla on todella vihreä peukalo... mulla ei. Ylimmäisen kuvan pääsiäisasetelma näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin vähän ihmettelen miten ne ovat intoutuneet kukkimaan, kun ovat olleet ns. vähän omillaan. Mutta olen tyytyväinen, kun kukkivat koska on niin kaunis kukka:)

      Poista
  2. Mulla ei idä edes rairuohot, vaikka kylvin ne neljä päivää sitten... Orkideaa en taida viitsiä edes kokeilla tämän perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hätäile kyllä ne sieltä vielä kasvaa:) Meillä jo vähän vihertää nuo kylvökset, mutta jäi kans aika viime tippaan.

      Poista
  3. Minulla orkidea kukkii vuodesta toiseen, se on siitä mainio kasvi että näyttää vain nauttivan kun ei liikaa hoideta. ;) Kodinonnea taas en ole koskaan saanut pysymään elossa. Hyvää pääsiäistä, täälläkin trullit kiertelevät vasta lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama ongelma että kodinonni ei ole koskaan kauaa säilynyt hengissä... mutta nyt yritän uudella innolla ja katsotaan kuinka käy:-)

      Poista
  4. Aurinkoisia Pääsiäispyhiä Kissankulman väelle!

    VastaaPoista